Tilannekuva (toukokuu 2019)

Mitä on tehty?

Hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen on alettu toteuttaa Projektivelhoa. Syksyllä rinnalla on alettu tuoda myös Tiestövelhoa toteutuksen alle tien rakennetietojen osalta ja talven kuluessa myös mittaustietojen hallintaa on otettu mukaan. Kehittämistyötä tehdään osakokonaisuuksittain, josta voi lukea tarkemmin esimerkiksi ajankohtaista-sivullamme.

Ensimmäinen käyttöönotto

Ensimmäiseksi käyttäjäryhmäksi on rajattu Väylän ja ELY-keskusten hankeohjelmoinnin parissa työskentelevät sekä hanke-, tie- ja yleissuunnittelun asiantuntijat, koska ensimmäisen version tavoitteena on palvella nimenomaan heidän tarpeissaan suunnitteluprosessiin liittyen. Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmässä tuodaan mahdollisuus projektitietojen ylläpitoon ja muokkaukseen sekä tiesuunnitelma-aineistojen tallennukseen.

Käyttöönottoa valmistelevia käyttökoulutuksia on pidetty kohderyhmäläisille 13.2. ja 13.3. Koulutusaineistoon pääset tutustumaan tapahtumat-sivullamme. Ensimmäinen käyttöönotto oli 27.3.2019, minkä myötä kehitystyön ohella on alettu saamaan konkreettisia kokemuksia järjestelmän tuotantokäytöstä.

Toinen käyttöönotto

Toisen, Tiestövelhoon liittyvän, käyttöönoton aikataulu suunnitellaan yhdessä keskeisten sidosryhmien kanssa. Tietosisältöä tuodaan vaiheittain nykyisestä Tierekisteristä ja ensimmäiset tiestötietoon liittyvät toiminnallisuudet tulevat olemaan tietojen katselu- ja hakutoiminnallisuuksia. Sisältöä ja toiminnallisuuksia kehitetään säännöllisten sidosryhmäkatselmointien kautta. Varsinainen tuotantokäyttöönotto tehdään siinä vaiheessa, kun sisältö ja toiminnallisuudet vastaavat käyttäjien ensimmäisiä tarpeita.

Velho-BIM-työkalu ja tiedonhallintaohje

Suunnitelma- ja rakennushankkeiden tiedonhallinnassa siirrytään koko ajan enemmän tietomallipohjaiseen suuntaan. Velho-järjestelmään tuotavien tietomalliaineistojen sujuvan katselun ja tarkastamisen mahdollistamiseksi olemme käynnistäneet markkinavuoropuhelun työkalun hankinnasta. Velho-järjestelmäkehityksen rinnalla laaditaan tiedonhallintaohjetta, joka tulee tukemaan hankeaineistojen ja projektitietojen sovittamista Velho-yhteensopivaksi.

Tulevaa: Velho-Roadmap2019

Suunnitelma Velho-järjestelmäkehityksen etenemiseksi on esitetty kuvassa 1 roadmapin muodossa. Suunnitelmaa tullaan tarkentamaan ketterästi kehitystyön edetessä. Tierekisterin tietosisällön siirtämistä Velho-järjestelmään ollaan alettu suunnittelemaan ja vaiheistamaan ja tavoitteena on, että kaikki Tierekisterin tietolajit olisi tarkasteltavissa Velhon kautta vuoden 2019 loppuun mennessä.

Kuva 1. Helmikuun tilanteen mukainen Velho-järjestelmäkehityksen roadmap vuodelle 2019.

Kuvassa ylin (vaaleansininen) palkki kuvastaa Tiestövelhoon liittyviä kehitystoimia ja keskimmäinen (tummemman sininen) palkki Projektivelhoon liittyiä suunniteltuja vaiheita. Projektivelhon käyttöön oton ohella merkittäviksi tavoitteiksi on asetettu integraatio ELY-keskuksen hankehallintajärjestelmän (HHJ) kanssa sekä nykyisen Tierekisterin kaikkien tietolajien tuominen Velhon kautta nähtäville vuoden 2019 aikana. Järjestelmäkehityksen ohessa laaditaan tiedonhallintaohjeistusta tukemaan Velhon käyttöönottoa prosesseissa.

Tierekisteriä koskevana laajempana tavoitteena hankkeessa on korvata nykyinen Tierekisteri ja sen palvelut. Suunnitelma Tierekisteristä irtautumiseen on esitetty kuvan 2 muodossa.

Kuva 2. Suunnitelma, miten Tierekisteristä siirrytään käyttämään Velhoa.

Tälle sivulle päivitämme tilannekuvaa hankkeen ja järjestelmäkehityksen edetessä viimeisimpien suunnitelmien mukaiseksi.

 

Jäikö jokin askarruttamaan mieltä? Voit käydä jättämässä kysymyksen tästä, niin vastailemme kysymyksiin tulevien nettisivupäivitysten yhteydessä. Kiitos!

 

Lisätietoja:

velho@vayla.fi

https://ohje.velho.online

Sivu päivitetty 04.05.2019