Päällystystyöt

Uudenmaan ELY -keskus toimii Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella.

Teiden päällysteiden uusimiseen ja tiemerkintöjen tekemiseen on Uudenmaan ELY-keskuksella vuonna 2020 käytettävissä 55 miljoonan euron rahoitus, jolla päällystetään maanteitä yhteensä noin 690 km ja kevyen liikenteen väyliä 32 km. Lisääntyneen rahoituksen turvin päällystysmäärä on kasvanut edellisvuoteen verrattuna, joka näkyy erityisesti keskivilkkaiden teiden päällystysmäärän kasvuna. Tämän vuoden korotetullakin rahoitustasolla vähäliikenteisten teiden kuntoa pidettään yllä pääosin paikkaamalla ja tekemällä hieman laajempia täsmäkorjauksia. Suurin osa kohteista on vilkkailla teillä, joiden kuluminen on talviaikaan nopeaa johtuen nastarengaskulutuksesta ja joilla leuto talvi aiheutti tavanomaista enemmän reikiintymistä. 

Uudenmaan ELY -keskuksen päällystyskohteista 5 päällystetään tänä vuonna matalalämpöasfaltilla, joiden valmistusmäärä on yhteensä 30 000 tonnia asfalttimassaa. Kun asfalttimassa kuumennetaan valmistuksessa 15 astetta tavanomaista alhaisempaan lämpötilaan, pienenevät hiilidioksidipäästöt noin 10 prosenttia.  Matalalämpöasfaltti valmistetaan bitumin vaahdotus -tekniikalla. 

Kasvaneen rahoitustason ansiosta huonokuntoisten teidän määrä ei kasva tänä vuonna.

Kasvaneen rahoitustason ansiosta huonokuntoisten teidän määrä ei kasva tänä vuonna. Päällysteiden uusimisväli on kuitenkin kasvanut aikaisempina vuosina rahoituksen niukkuuden takia. Kun päällystysväli on päässyt kasvamaan, syntyy teille rakenteellisia vaurioita, joiden korjaaminen on kallista ja vaatii erillissuunnittelua. Tämä näkyy siinä, että monelle tänä vuonna toteutettavalle kohteelle tehdään raskaita rakenteenparantamistoimenpiteitä.
 
ELY-keskuksella on erillinen päällysteiden paikkausurakka, jossa tehdään ohjelmoituja ylläpitoluonteisia paikkauksia. Näiden paikkausten rooli on jatkossakin tärkeä päällysteiden elinkaaren venyttämisessä, erityisesti vähäliikenteisellä tiestöllä. Päällysteiden paikkaustöitä tehdään myös alueellisissa hoitourakoissa, joissa korjataan akuutit, esimerkiksi liikenneturvallisuutta vaarantavat puutteet.

Vuoden 2020 tietöistä löytyy koko maan kattava kartta Väyläviraston karttapalvelusta.

Tiemerkintöjen ylläpitoon ja uusimiseen käytetään Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä noin 7,0 miljoonaa euroa. Tiemerkinnät toteutetaan palvelusopimuksissa, joista Uudellamaalla itäisen sopimusalueen hoitaa Skanska Industrial Solutions Oy ja läntisen Hot Mix Oy Finland. Kesäkuussa voimaan tulleen uuden tieliikennelain myötä maanteiden sulkuviivoja ja -alueita on aloitettu uusimaan valkoisella värillä vanhan keltaisen värin sijaan.

Liiku oikein tietyömaalla

  1. Hidasta vauhtia – näin turvaat omasi ja muiden turvallisuuden.
  2. Varaudu poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin.
  3. Ole kärsivällinen, ajoittaista jonoutumista ei voida välttää.
  4. Ole valmis pysähtymään.
  5. Noudata liikennemerkkejä.
  6. Mikäli työmaalla on käytössä saattoauto, noudata saattoauton antamia ohjeita

 

Yhteystietoja Uudenmaan alueella

Projektipäällikkö Niklas Nevalainen, 0295 021 234
Projektipäällikkö Lauri Suikki, p. 0295 023 004

Tienpäällystysurakka ELY Etelä 1 TP 2020, Peab Industri Oy, Ville Himmi, p. 050 441 9960
Tienpäällystysurakka ELY Etelä 2 TP 2020, NCC Industry Oy, Lauri Saarinen, p. 040 504 1880
Tienpäällystysurakka DHJ UUD ELY RC 2020, NCC Industry Oy, Seppo Junttila, p. 040 038 9523
Tienpäällystysurakka DHJ KAS ELY 2020 Asfalttikallio Oy, Asfaltti Kallio Oy, Marko Tuokkola,
p. 040 056 0775
Tienpäällystysurakka DHJ KAS ELY 2020 Peab Industri Oy, Peab Industri Oy, Ville Himmi, p. 050 441 9960
Tienpäällystysurakka DHJ KAS ELY 2020 Skanska Industrial Solutions Oy, Skanska Industrial Solutions Oy, Kim Niemelä, p. 040 583 1851
Tienpäällystysurakka DHJ KAS ELY 2020 NCC Industry Oy, NCC Industry Oy, Lauri Saarinen, p. 040 504 1880
Päällysteiden paikkausurakka ELY EHA länsi 2018 -2020, Olli-Pekka Luume, p. 0400 462 706
Tiemerkintöjen palvelusopimus UUD länsi TMPS, Hot Mix Oy Finland, Tapani Ritamäki, p. 050 352 7710
Tiemerkintöjen palvelusopimus UUD itä TMPS, Skanska Industrial Solutions Oy, Heikki Rahtu, p. 040 867 4114

Akuutit tiestön kuntoon liittyvät palautteet

Tienkäyttäjän linja, p. 0200 2100

ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalvelu, p. 0295 020 600, liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi

Ajantasaista tietoa tietöistä löytyy Liikennetilanne-palvelusta.

reaktionapit
Sivu päivitetty 06.07.2020