Kaksoisraideosuuden viisi uutta alikulkusiltaa

Tulevalle Joutseno-Imatra-kaksoisraideosuudelle rakennetaan viisi uutta alikulkusiltaa.

Urakka sijaitsee Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueella Karjalan radalla. Urakkasopimus koskee viittä alikulkusiltaa: Joutsenon eteläinen alikulkusilta, Kesolantien alikulkusilta, Maantiealikäytävä (Karjasillan alikulkusilta), Korvenkannantien alikulkusilta ja Asemäen alikulkusilta. Kolme silloista toteutetaan olemassa olevien siltojen viereen ja kaksi siltaa rakennetaan korvaamaan vanhat sillat.  

Siltaurakka luo puitteita myöhemmin käynnistyville kaksoisraiteen toteuttamiseen tähtääville rakennusurakoille. 

Urakan valvojana toimii Jani Niskanen Welado Oy:stä.

Asemäen alikulkusillan siltatyömaalla nostettiin marraskuussa 2019 sillan telineen palkit paikalleen.

Urakan tärkeimpiä työvaiheita joulukuussa 2019 oli Joutsenon eteläisen alikulkusillan kannen betonointi.

Tammikuussa 2020 tehtiin Asemäen alikulkusillan jännityksen ja telineen ja muotin purkua. Joutsenon alikulkusillalla työskenneltiin vesieristyksen ja suojabetonoinnin parissa.

Aikataulu

Rakentaminen siltakohteissa käynnistyi toukokuussa 2019. Urakka on aikataulutettu valmistumaan alkukesästä 2020.

Urakan vaikutus junaliikenteeseen

Urakan työvaiheet aiheuttavat katkoksia junaliikenteeseen. Ratatöistä johtuvien korvaavien kuljetusten lähtöpaikat löytyvät VR:n sivuilta

reaktionapit
Sivu päivitetty 10.06.2020