Raja-Joosepin työt alkoivat

Julkaistu 1.7.2020

Työt Raja-Joosepin rajanylityspaikalla päästiin aloittamaan kesäkuun alussa. Tällä hetkellä on käynnissä kaivu- ja pengerrystyöt sekä putkitusten ja sadevesilinjojen rakentaminen.

Raja-Joosepin rajanylityspaikka, kuvassa uuden raja-aseman alku rajalta päin 15.6.2020.

– Urakoitsijaksi valittiin tarjouskilpailun perusteella GRK Infra Oy. Rakennustyöt alkavat kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Raja-Joosepin rajanylityspaikan hankkeessa rakennetaan rajanylityspaikalle erilliset kaistat henkilöauto-, linja-auto ja rekkaliikenteelle sekä ruuhka-ajan erillinen tarkastuskaista, kertoo projektipäällikkö Terhi Haapaniemi Väylävirastosta.

Heinäkuun aikana tehdään rakennusten pohjatyöt valmiiksi, aloitetaan Mt91:n rakennekerrosten rakentaminen sekä aloitetaan poroestesillan rakentaminen.

Monen toimijan yhteishanke

Hanke toteutetaan yhteistyöhankkeena, jonka osapuolia ovat Väyläviraston lisäksi Senaatti-kiinteistöt, Tulli, Rajavartiolaitos, Säteilyturvakeskus ja intelligent Traffic Management Finland Oy.

     – Väylävirasto koordinoi kehittämishanketta ja toimii EU-rahoitussopimuksen mukaisena päähakijana eli lead partnerina, kertoo Rajanylityspaikkojen kehittämishankkeiden projektipäällikkö Jyri Mustonen.

Pengerrys- ja pintamaan käsittelytyöt käynnissä Raja-Joosepin aseman kentällä 17.6.2020.

Turvalliset kulkuyhteydet ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen keskiössä

Väyläviraston tilaamassa rakennussuunnitelmassa on varauduttu myös lisäkaistojen rakentamiseen sekä maasta lähtevälle, että maahan tulevalle liikenteelle, mikäli rajaliikenne kasvaa ennakoitua enemmän.

Nykyisen Urho Kaleva Kekkosen puiston (UKK-puisto) yhteyden tilalle on suunniteltu korvaava yhteys. Parannukset edistävät myös rajanylityspaikalla liikkuvien henkilöiden jalankulun turvallisuutta. Lisäksi tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen jonotusaikoja lyhentämällä.
Hakkuutähteen keräystä Raja-Joosepissa kesäkuussa 2020.

Uudet tilat Tullille ja Rajavartiolaitokselle

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Tullille ja Rajavartiolaitokselle uuden asemarakennuksen noin 800 metriä länteen nykyiseltä asemapaikalta. Tavoitteena on turvata Tullin ja Rajavartiolaitoksen toiminnalliset edellytykset sekä turvata poronhoidon toimintaedellytykset rajan läheisyydessä. Uusi tulli- ja rajatarkastusasema vastaa käyttäjien tarpeisiin pitkälle tulevaisuuteen.


Osa Euroopan unionin ulkorajaohjelmaa


Hanke kuuluu Kolarctic CBC rajat ylittävän yhteistyön ohjelmaan, jolla lisätään alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaa. Työt valmistuvat vuonna 2021. Parannustoimiin on budjetoitu 11,4 miljoonaa euroa, johon tukea saadaan Kolarctic CBC-ohjelmasta 10,3 miljoonaa euroa EU:n ja Suomen valtion varoja.

reaktionapit
Sivu päivitetty 30.07.2020