Hyppää sisältöön

Vt 18 parantaminen Kukkumäen eritasoliittymän kohdalla, Jyväskylä

Tiehanke Valmistunut Keski-Suomi

 

Hankekuvaus

Jyväskylän uusi sairaala tulee valmistuttuaan muuttamaan lähialueensa kulkuyhteyksiä. Kulkutarve Länsiväylällä kasvaa, mikä puolestaan lisää liikennettä vt 18 Kukkumäen liittymässä. Nykyisen liittymän liikenneturvallisuus on heikohko, johtuen vasemmalle kääntymisestä valtatien rampin molemmissa päissä. Lisäksi sekä Ronsuntaipaleen tien, että valtatien korkeat ajonopeudet liittymäalueella vaikeuttavat kääntymistä ja aiheuttavat vaaraa.

Toimenpiteet ja niiden vaikutukset

Tavoitteena on täydentää eritasoliittymä kahdella suoralla rampilla sekä muuttaa nykyinen ramppi oikealle kääntymisen mahdollistavaksi suuntaisliittymäksi. Nykyiseen valtatien 18 (Keuruuntien) rampin päässä Ronsuntaipaleentien, Länsiväylän ja Lehmäportintien nelihaaraliittymään suunnitellaan kiertoliittymä. Lisäramppien toteuttaminen poistaa eritasoliittymässä valtatieltä vasemmalle kääntymisen tarpeen. Toimenpide parantaa liittymän kohdalla liikenneturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta. Kiertoliittymän toteuttamien pudottaa Ronsuntaipaleentien – Länsiväylän suuntaisen ajoneuvoliikenteen nopeuksia ja parantaa sivusuuntien liikenteen liittymään pääsyä.

Suunnitelmatilanne

Hankkeen tie- ja rakennussuunnitelmat ovat valmiina. Hanke on käynnistynyt.