Hyppää sisältöön

Uutiset ja tiedotteet

Virojoen risteyssilta avataan liikenteelle tiistaina 9.8.

Julkaistu 4.8.2016

S26 liikenteelle 9.8.2016.

Liikennejärjestelyihin tulee muutoksia Miehikkäläntiellä Virolahdella, kun tiistaina 9.8. iltakuuden jälkeen liikenne ohjataan kulkemaan rakenteilla olevan moottoritielinjan yli Virojoen risteyssillan (S26) kautta, eli lopullista tielinjaa pitkin. Samalla kiertotie moottoritielinjauksen kohdalla Miehikkäläntietä poistuu käytöstä.

Myös kevyt liikenne alkaa kulkea samaa siltaa pitkin. Sillan päällä on uusi kevyen liikenteen väylä, mutta sillan alkupäissä kevyt liikenne kulkee piennaralueella.

Virojoen risteyssilta on ensimmäinen E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritietyömaan osana rakennettu silta, joka otetaan liikenteen käyttöön. Muut sillat avataan liikenteelle samaan aikaan hankeosien käyttöön ottamisen kanssa.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta

Lelun alueella muutoksia liikennejärjestelyihin

Julkaistu 4.8.2016

25.7.2016 Lelun alueen liikennejärjestelyt.

Liikennejärjestelyihin tulee muutoksia Lelun alueella Haminassa. Viikon 30 loppupuolella nykyisen E18-moottoritien päättymiskohdalle tulee ajokaistajärjestelyjä, ja hieman moottoritien loppumisen jälkeen rakenteilla olevan Lelun risteyssillan (S1) kohdalla sijaitseva kiertotie poistuu käytöstä.

Vaalimaantiellä Lelunojan sillan (S48) kohdalla aloitetaan elokuun alussa siltarummun rakennustyöt. Paikalle asennetaan tilapäinen työsilta. Liikenne ohjataan kohteen ohi liikennevaloilla, ajosuunta kerrallaan. Järjestely on voimassa arviolta lokakuun puoliväliin saakka.

Ennen liikennevalojen käyttöönottoa 27.7.–1.8. kohteessa tehdään valmistelevia töitä ja niiden takia liikennettä ajoittain pysäytetään.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta

Louhintatyöt käynnissä koko hankealueella

Julkaistu 18.7.2016

Louhintatyöt ovat käynnissä koko E18 Hamina-Vaalimaa -hankkeen alueella. Metsässä liikkuvia
pyydetään huomioimaan, että työmaa-alueella kulkeminen on kielletty.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.
 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta

Logo.