Hyppää sisältöön

Yrityksiä haetaan mukaan maksuttomiin kokeiluihin luomaan ilmastofiksua palvelutarjontaa asemanseuduille

Julkaistu 6.2.2019

Usean kaupungin ja julkisen sektorin toimijan yhteinen Fiksu Assa -tapahtuma avaa juna- ja metroasemat maksuttomiksi vähähiilisten ratkaisujen testikentiksi. Yritykset ovat tervetulleita markkinoimaan, myymään ja testaamaan tuotteitaan ja palvelujaan 13.–18.5.2019. Asemien palvelutarjonnan parantaminen sujuvoittaa kaupunkilaisten arkea ja kannustaa ilmastoystävälliseen liikkumiseen.

Laaja joukko kaupunkeja ja muita julkisen sektorin toimijoita kehittävät yhdessä asemanseutuja vähähiilisten matkaketjujen osina ja kasvattavat niiden elinvoimaisuutta. EAKR -rahoitteinen Fiksu Assa -hanke tukee uusia palvelu- ja tuotekokeiluja paitsi tapahtuman ajan, myös pidempiaikaisesti. Tapahtumapaikkoina toimivat Malmin asema Helsingissä, Myyrmäen asema Vantaalla, Aalto-yliopiston metroasema Espoon Otaniemessä, Riihimäen asema ja Hämeenlinnan asema. Yritykset voivat osallistua Fiksu Assa -tapahtumaan useammalla asemalla ja osallistuminen on yrityksille maksutonta. 

"Raideliikenteen merkitys on kasvamassa, mikä tuo lisää matkustajia asemille. Asemien kasvavat ihmisvirrat synnyttävät potentiaalia erilaisille liiketoiminnan muodoille. Vähähiilisen liikkumisen solmukohtina asemilla on potentiaalia toimia ilmastofiksujen ratkaisujen testialustana", kuvaa projektipäällikkö Pia Tynys, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymästä.

Yritykset voivat ilmoittautua mukaan vastaamalla verkkokyselyyn 28.2. mennessä. Vastaaminen ei sido yritystä, vaan tarkempi osallistuminen neuvotellaan tarkemmin lähempänä tapahtumaa.

Arkea helpottavat ilmastofiksut palvelut ja tuotteet

Yritykset voivat esitellä olemassa olevia palvelujaan tai testata uusia palveluja. Yritykset vastaavat oman esittelypisteensä järjestelyistä. 

"Toivomme tapahtumaan yrityksiä, joiden esittelemät tuotteet ja palvelut ovat uusia, ympäristöystävällisiä valintoja tukevia tai asukkaiden arkea helpottavia ratkaisuja. Asemalle sijoittuminen on yrityksille ilmastoteko, sillä se vähentää ihmisten liikkumisen tarvetta ja kannustaa kestävään liikkumiseen. Näin asukkaat voivat hoitaa arkiset asiansa sujuvasti matkan varrella", kertoo projektisuunnittelija Aino Hatakka, HSY.

Esimerkkejä ilmastofiksuista palveluista ja tuotteista:

  • Matkaketjuja sujuvoittavat kestävän liikkumisen palvelut: pyöräpysäköinti ja -huolto, sähköpyöräkokeilut, yhteiskäyttöpalvelut, MaaS-ratkaisut (liikkuminen palveluna), kimppakyydit

  • Kestävät ja terveelliset ruokapalvelut: hävikkiruokakioski, lähiruokapalvelut, kauppakassi-palvelut

  • Fiksua kuluttamista ja jakamistaloutta tukevat palvelut: kierrätyspalvelut, vapaa-ajan ja kodintarvikkeiden jakamispalvelut, vaatelainaamot, tilojen jakamispalvelut, kestävä muoti, kirpputorit, drop box -keräyslaatikot

  • Fiksu ja energiatehokas asuminen: energiatehokkaat järjestelmät: aurinkoenergiaratkaisut, energiatehokas valaistus, pysäköintipaikkojen ja vinttien jakamispalvelut

  • Vapaa-aika-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut

Fiksu Assa tukee ja vauhdittaa yritysten kokeiluja – kevään muut tapahtumat

Toukokuun tapahtumaa edeltää Asemanseutufoorumi Helsingissä 21.3.2019, jossa yritysten on mahdollisuus verkostoitua kaupunkien ja muiden yritysten kanssa sekä esitellä uusia vähähiilisiä palveluja ja tuotteita. Lisäksi tapahtumassa kuullaan laajemmin asemanseutukehittämisen ajankohtaisia suuntauksia.   

Hankkeessa avataan kevään aikana myös Asemanseutujen innovaatiokilpailu, jolla tuetaan pidempiaikaisia palvelukokeiluja asemaympäristössä.

Lisätietoja hankkeesta

Fiksu Assa – Asemanseudut uusien vähähiilisten liiketoimintakonseptien kehitysalustana -hanke kestää 31.8.2020 asti. Koordinoijana toimii Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja toteuttajina ovat Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, Hämeenlinnan kaupunki ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy. Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen Kasvukäytävä -verkoston kanssa. Hanke toteutetaan yhteistyössä asemanseutujen kehittämisverkoston kanssa, johon kuuluu ympäristöministeriö, Väylä, MAL-verkosto, Sitra, HSL ja muita toimijoita. Hanke saa rahoitusta EAKR-ohjelmasta. Rahoittajana toimii Uudenmaan liitto. Hanke on osa HSY:n vähähiilisten asemanseutujen kehittämistä ja yhteiseurooppalaisen SMART-MR -hankkeen toteuttamista.

Fiksu Assa -tapahtumakonsepti ja tapahtumailme on levitettävissä myös muihin hankkeen ulkopuolisiin kaupunkeihin.  

Lisätiedot:
Verkkokysely yrityksille

www.fiksuassa.com

HSY:

Pia Tynys, projektipäällikkö, puh. 050 575 6432, [email protected]

Aino Hatakka, projektisuunnittelija, puh. 046 921 1737, [email protected]     

Helsingin kaupunki:

Laura Yrjänä, erityisasiantuntija, puh. 040 194 159, [email protected]

Espoon kaupunki:

Helena Kyrki, projektipäällikkö, puh. 043 824 8661, [email protected]

Vantaan kaupunki:

Kalle Kekomäki, projektipäällikkö, puh. 040 537 3221, kalle.kekomaki@vantaa.fi  

Hämeenlinnan kaupunki:

Ismo Hannula, vs. strategiapäällikkö, puh. (03) 621 2018, [email protected]  

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:

Mika Herpiö, toimitusjohtaja, kaupungin elinkeinojohtaja, puh. 040 5003 345, [email protected]

Suomen kasvukäytävä -verkosto:

Outi Myllymaa, viestintä- ja kehittämisasiantuntija, 050 5116 702, [email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta