Hyppää sisältöön

Vt 5 Mikkelin kohta valmistui

Julkaistu 22.08.2017

Kolme vuotta kestäneet parannustoimet valtatie 5:llä Mikkelin kohdalla on saatu päätökseen.

Liikenne kulkee nyt sujuvasti Mikkelin kautta pitkälle tulevaisuuteen. Myös Mikkelin kaupungin sisäinen liikenne sai hankkeen myötä osakseen merkittäviä parannuksia. Vt 5 Mikkelin kohta -hankkeessa rakennettiin toinen ajorata ja lisäkaistoja Pitkäjärven ja Aseman välille sekä parannettiin eritasoliittymiä, katuja ja kevyen liikenteen yhteyksiä. Ympäristöstä huolehdittiin rakentamalla melu- ja pohjavesisuojauksia. Vuonna 2014 aloitettu parannushanke valmistui suunnitellun aikataulun mukaisesti.

– Hanke oli vaativa suunnittelu- ja rakennuskohde hankkeen sisältämien monitahoisten ja laajojen ympäristörakentamistoimien vuoksi, kertoo hankkeesta vastannut projektijohtaja Hannu Nurmi Liikennevirastosta.
 
Mittavat parannustoimet tehtiin ympäristöltään herkässä kohteessa
 
Hankkeessa rakennettiin uusia siltoja 10 kappaletta ja parannettiin viisi nykyistä siltaa. Kolme eritasoliittymää nykyaikaistettiin, ja ajorata Mikkelin kohdalla muutettiin kaksiajorataiseksi valtatieksi noin neljän kilometrin matkalla. Lappeenrannan suuntaan johtava Ristiinantie kunnostettiin keskeisellä kaupunkialueella. Valtatien sujuvuuden ja turvallisuuden parantumisen ansiosta henkilövahinkoihin johtavien onnettomuuksien on arvioitu vähentyvän 50 prosenttia.

Pohjavesisuojauksia rakennettiin lähes 4 hehtaarin alueelle ja hulevesilinjastoja rakennettiin runsaat 3 kilometriä ohjaamaan hulevedet valtatieltä ja kaupungin katuverkolta pohjavesialueen ulkopuolelle. Uusittu tie välittää myös kaupungin sisäistä liikennettä ja parantaa katuverkon toimivuutta. Tiehanke toteutettiin Liikenneviraston ja Mikkelin kaupungin yhteisrahoituksella.
 
Lokkiyhdyskuntakin huomioitiin rakentamisessa
 
Aseman eritasoliittymän tuntumassa sijaitseva naurulokkiyhdyskunnan pesimäalue rauhoitettiin rakentamiselta pesinnän ajaksi: Lutakon ja ajoradan väliin rakennettiin suojaverkosto estämään nuorien lokkien lentämistä ajoradalle. Pitkäjärven alueella tehtyjen liito-oravahavaintojen vuoksi tielinjalle pystytettiin hyppypuita mahdollistamaan liito-oravien turvallisen liikkumisen tiealueen yli. Melusuojauksia tehtiin yli 5 kilometrin matkalle.
 
Viitostie on tärkeä väylä koko Itä-Suomen kannalta
 
Valtatie 5 on itäisen Suomen pääväylä, jota pitkin kulkee päivittäin noin 15 000–20 000 ajoneuvoa. Mikkelin keskusta-alueen ohittava tie toimii sekä Itä-Suomen alueen kannalta tärkeänä runkoyhteytenä ja Mikkelin kaupungin sisäisen liikenteen väylänä. Väylän käyttäjämäärän on arvioitu kasvavan 1,5-kertaiseksi vuoteen 2030 mennessä.
 
Työt jatkuvat Juvan suuntaan vuonna 2018
 
Mikkelin asuntomessuvieraat pääsivät elokuussa 2017 nauttimaan jo lähes valmiista tiestä. Parannettu tie tarjoaa maankäytön tehostamiselle uusia mahdollisuuksia, ja valtatien viereen onkin jo ilmestynyt muun muassa aurinkovoimalaitos.

Mikkelin kohdalla tehtyjen parantamistoimien valmistuttua viitostien kehittämistoimet jatkuvat Juvan suuntaan. Mikkeli–Juva-hankkeen rakennustyöt alkavat vuonna 2018 ja tieosuuden on suunniteltu valmistuvan vuoteen 2021 mennessä.

Lisätietoja

Hannu Nurmi, Liikennevirasto puh. 029 534 3574

Hanke verkossa

liikennevirasto.fi/vt5mikkelinkohta
facebook.com/vt5mikkelinkohta
Hankkeen valokuvia Flickrssä
Videoita hankkeesta YouTubessa


Vt5 Mikkelin kohta -hankkeessa tehdyt parannustyöt hyödyttävät itäisen Suomen tieliikennettä ja Mikkelin kaupungin sisäistä liikennettä. Hankkeessa rakennetaan toinen ajorata ja lisäkaistoja Pitkäjärven ja Aseman välille sekä parannetaan eritasoliittymiä, katuja ja kevyen liikenteen yhteyksiä. Ympäristöstä huolehditaan rakentamalla melu- ja pohjavesisuojauksia.  Hanke valmistui vuonna 2017.

Liitteet

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta