Hyppää sisältöön

Vt 5 Mikkeli-Juva: Uutta väylää liikenteelle Nuutilanmäen ja Kilpolan välillä

Julkaistu 9.11.2020 8.00

 

Keskiviikkona 11. marraskuuta otetaan Juvan Nuutilanmäen ja Kilpolan tulevien eritasoliittymien välisellä tieosuudella liikenteelle noin kolme kilometriä uutta viitostietä.Uudella tiellä liikenne kulkee nelikaistaisena, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.

Nuutilanmäen eritasoliittymän rakentamisen ajaksi liikenne ohjataan työkohteen ohi noin 800 metrin matkalla rinnakkaistietä pitkin. Tuhkalan suunnan liikenne yhdistetään väliaikaisen reitin kautta rinnakkaistiehen. Osuuden nopeusrajoitus on 50 km/h.
 

Hidas liikenne ja paikallisbussit kulkevat rinnakkaistiellä

Uudelta väylältä liikenne ohjataan takaisin rinnakkaistielle Kilpolankujan kohdalla. Viitostien uudella tieosuudella on traktori-, jalankulku- ja pyöräliikenne kielletty. Nyt tehtävät liikennejärjestelyt mahdollistavat Nuutilanmäen eritasoliittymän rakentamisen ja siihen liittyvän sillan ja pumppaamon rakennustyöt liikenteeltä sivussa. 

Maivalan suunnan liikenne kulkee jatkossakin vanhan valtatie 5 linjauksen kautta, jonne myös traktori-, kevyt- ja vuorobussiliikenne ohjataan. Bussipysäkit säilyvät vanhoilla paikoillaan. Vanhan linjauksen nopeusrajoitus vaihtelee työvaiheen mukaan.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Harri Liikanen
p. 029 534 3007, [email protected]

Projektipäällikkö Timo Tiainen
p. 0400 152 116, [email protected]

  

Hanke verkossa

vayla.fi/vt-5-mikkeli-juva
facebook.com/vt5mikkelijuva
kuvia hankkeesta Flickrissä
lentovideoita YouTubessa
 

Vt 5 Mikkeli–Juva

Valtatie 5 Mikkelin ja Juvan välillä rakennetaan nelikaistaisena, keskikaiteellisena tienä, jonka liittymät toteutetaan eritasoisina. Mikkeli–Nuutilanmäki -osuudella tie rakennetaan pääosin uuteen maastokäytävään ja nykyinen valtatie jää rinnakkaistieksi. Nuutilanmäki–Juva osuus rakennetaan nykyisen valtatie 5:n kohdalle 2 + 2 kaistaisena, eli koko tieosuus Vt 5 Mikkeli–Juva on laatutasoltaan sama. Vt 5 Mikkeli–Juva otetaan liikenteelle vaiheittain vuosina 2020–2021 ja lopullisesti tie on valmis kesällä 2022.

 

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta