Hyppää sisältöön

Vt 4 liittymien parantaminen Simossa: Karsikon eritasoliittymän rakentaminen alkaa

Julkaistu 08.09.2020

Väylävirasto ja Destia Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Vt 4 Karsikon eritasoliittymän rakentamisesta Simossa. Kyseessä on ensimmäinen valtion vuoden 2020 neljännen lisätalousarvion hankkeista, jossa on siirrytty rakennusvaiheeseen. Rakennustyöt käynnistyvät syyskuun aikana ja valmistuvat kokonaan syksyllä 2021.

Väylävirasto on tehnyt urakkasopimuksen Vt 4 Karsikon eritasoliittymän rakennusurakasta Destia Oy:n kanssa. Urakka-alue sijaitsee Simon kunnassa valtatie 4:n ja Karsikontien risteyksessä. Urakkahinta on noin 3,4 miljoonaa euroa. Kyseessä on ensimmäinen rakennusurakka valtion vuoden 2020 neljännen lisätalousarvion kohteista.

Urakka sisältää uuden Karsikon risteyssillan rakentamisen, valtatien alittavan maantien rakentamisen, jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä, yksityisteitä sekä melunsuojausta. Työt käynnistyvät syyskuussa puuston poistolla ja kiertotien rakentamisella. Sillanrakennustyöt käynnistyvät talvikaudella, jolloin kiertotie otetaan käyttöön. Kaikki rakennustyöt on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn 2021 mennessä.

Vt 4 liittymien parantaminen Simossa -hankkeeseen kuuluu lisäksi Simon taajaman kohdan sekä Ranuantien eritasoliittymän rakentaminen. Näiden kohteiden suunnittelu on yhä käynnissä ja rakennusvaiheeseen on tarkoitus siirtyä vuoden 2021 aikana.

Eritasoliittymällä sujuvuutta ja turvallisuutta

Väyläviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilän mukaan Karsikon eritasoliittymä parantaa merkittävästi risteyksen turvallisuutta. Vanha tasoliittymä on koettu erityisen turvattomaksi ja siitä on ollut vaikea päästä liittymään valtatien liikennevirtaan.

”Liikenteen sujuvuus paranee ja liittyminen valtatien liikennevirtaan helpottuu. Paikallisen liikenteen turvallisuus paranee merkittävästi, kun se pääsee liittymään valtatielle alikulun ja ramppien kautta”, Heikkilä kertoo.

Lisätiedot:

Keijo Heikkilä
projektipäällikkö, Väylävirasto
p. 029 5343 582
[email protected]

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta