Hyppää sisältöön

Vt 4 Joutsan ja Kanavuoren välillä on avattu liikenteelle

Julkaistu 13.11.2019

Vt 4 Joutsa–Toivakka-hankkeessa saavutettiin merkittävä välietappi keskiviikkona 13. marraskuuta, kun tieosuus Joutsan ja Kanavuoren välillä avattiin liikenteelle. Hankkeessa rakennetut ohituskaistat on nyt otettu käyttöön ja vt 4:n nopeustasotavoite (100 km/h) saavutettu. Työt jatkuvat vuonna 2020 asfaltointi-, melusuojaus- ja viimeistelytöillä.

Valtatien 4 (E75) osuus JoutsaToivakka on osa valtakunnallista päätieyhteyttä pääkaupunkiseudulta Keski-Suomen kautta Pohjois-Suomeen. Valtatie 4 kuuluu valtakunnalliseen TEN-T-ydinverkkoon, jolla tavoitteena on mahdollisimman hyvä liikenteellinen palvelutaso ja turvallisuus, tasalaatuiset ajo-olosuhteet, matka-aikojen ennakoitavuus sekä kuljetusten toimintavarmuus. Tiellä on suuri merkitys sekä elinkeinoelämän kuljetuksille että henkilöliikenteelle. 

Toimenpiteet parantavat autoliikenteen palvelutasoa ja liikenneturvallisuutta

Hankkeessa rakennettiin Haapasuon ja Savenahon risteyssillat sekä uutta ohituskaistaa pohjoisen suuntaan 2,8 kilometriä ja etelän suuntaan 4,3 kilometriä. Ohituskaistat on erotettu toisistaan keskikaiteella, jota rakenenttiin yhteensä 7,6 kilometriä. Matka-aika tiejaksolla lyhenee ohitusmahdollisuuksien parantuessa ja ohittaminen on lisäksi nykyistä turvallisempaa. Risteyssiltojen ansiosta jalankulun ja pyöräilyn sekä joukkoliikenteen olosuhteet alueella paranevat.

Hankkeessa rakennettiin uutta melusuojausta maavallina ja betonikaiteena yhteensä noin 1,3 kilometriä. Uutta riista-aitaa rakennettiin noin 13,5 kilometriä vt 4:n molemmin puolin. Myös valaistusta on uusittu liittymien kohdilla.

Yksityistieliittymien järjestelyt sekä yllättävien liittymäkohtien poistaminen valtatieltä parantavat liikenneturvallisuutta. Vt 4:n itäpuolelle rakennettiin Savenahon yksityistie, jonka pituus on 5,6 kilometriä ja länsipuolelle 4,4 kilometriä pitkä Myllymäen yksityistie. Näillä yksityistieratkaisuilla vt 4:ltä on saatu poistettua 26 yksityistieliittymää, jotka on korvattu tasokkailla, turvallisilla ja sujuvilla yhteyksillä päätielle sekä Leivonmäen taajamaan Savenahon eritasoliittymän ja Leivonmäentien ja Poikkitien kautta. Muita yksityisteitä urakassa on rakennettu reilun viiden kilometrin verran.

Lisäksi Harjulahdentien ja vt 4:n liittymää siirrettiin etelään noin 300 metriä. Toimenpiteellä parannettiin liittymän turvallisuutta.

Työt jatkuvat vuonna 2020 asfaltointi-, melusuojaus- ja viimeistelytöillä

Vuonna 2020 tehtäviä töitä ovat viimeisen asfaltin kulutuskerroksen levittäminen koko urakka-alueelle sekä melusuojauksen rakentaminen Leivonmäen taajaman kohdalle. Lisäksi ensi vuonna tehdään viimeistely-, viher- ja istutustöitä.

Talven 2019–2020 aikana Leivonmäen taajaman alueelle jäävät voimaan tietyömerkit ja 80km/h nopeusrajoitus, sillä kanavointien ja melusuojauksen levitysosaa ei vielä ole otettu käyttöön. 

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Ari Mäkelä,  p. 029 534 3567, [email protected]

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta