Hyppää sisältöön

Vt 12 Tillola–Keltti: Kivistenmäen risteyssilta avataan liikenteelle valtatiellä 12

Julkaistu 27.11.2018

Vt 12 Tillola–Keltti -hankkeen ensimmäinen silta on valmistunut. Silta avataan liikenteelle torstaina 29. marraskuuta 2018.

Iitin Tillolassa, hankkeen alkupäässä sijaitseva Kivistenmäen risteyssilta (S1) avataan liikenteelle torstaina 29. marraskuuta 2018. Sillan valmistuminen merkitsee entistä sujuvampaa liikennettä valtatien 12 kohdalla.

Samalla heinäkuusta alkaen liikenteen käytössä ollut kiertotie poistuu käytöstä. Liikenne on tänä aikana kulkenut noin 100 metriä pitkää kiertotietä siltapaikan ohitse.

Vt 12 Tillola-Keltti -hankkeessa rakennetaan yhteensä neljä siltaa. KymiRingin eritasoliittymän silta (S2) kansi valettiin aikaisemmin tällä viikolla. KymiRingin ja Kouvolan välille sijoittuvat hankealueen sillat (S3 ja 4) ovat valmistelussa.

Liikennejärjestelyt säilyvät ennallaan koko talvikauden ajan. Seuraavat muutokset liikenteelle ovat tiedossa keväällä.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Jetro Matilainen, Liikennevirasto, p.  050 505 1513
Projektijohtaja Ilkka Kaarakainen, Destia Oy, p. 040 524 7319

Hanke verkossa

facebook.com/vt12tillolakeltti
Hankkeen Flickr-kuvia
liikennevirasto.fi/vt-12-tillola-keltti

Liitteet

Vt 12 Tillola–Keltti -hankkeessa rakennetaan keskikaiteellinen ohituskaistatieosuus ja sen rinnalle tehdään uusi päällystetty rinnakkaistie. Rinnakkaistien tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta. IItin Tillolaan, KymiRing-keskuksen kohdalle tehdään eritasoliittymä. Kouvolan Keltin eritasoliittymän sujuvuutta ja turvallisuutta parannetaan muun muassa rakentamalla uudet, nykyaikaiset rampit.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta