Hyppää sisältöön

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie: Muutoksia ulkoilureitteihin Nikkilän ja Jyrkänkadun kohdalla

Julkaistu 2.11.2020 11.43

 

Nikkilän ja Jyrkänkadun kohdalla olevat ulkoilureitit suljetaan tiistai-iltapäivänä 3.11.2020.

Kehätien rakentamisessa on aloitettu maa-ainesten sijoitusalueiden muotoilu ja ulkoilureittien rakentaminen Nikkilän kohdalla. Liipolan tunnelin eteläpuolella, Nikkilänmäessä kulkeva Kaisankadun ja Orvokkitien välinen ulkoilureitti suljetaan (kartta). Sulkeminen liittyy sekä maa-ainesten sijoitusalueen muotoiluun että uuden ulkoilureitin rakennustyöhön. Nykyinen reitti poistuu käytöstä kokonaan ja uusi ulkoilureitti rakennetaan lähemmäs Liipolan tunnelia, maa-ainesten sijoitusalueelle. Rakennustyöt alueella kestävät talven 2020–2021 ajan.

Samana iltapäivänä käynnistyy huoltoväylän rakentaminen Jyrkänkadun päästä lähtevän ulkoilureitin kohdalla. Karttaan merkityt ulkoilureittiyhteydet suljetaan tiistaina iltapäivällä 3.11.2020 ja rakennustyöt käynnistyvät keskiviikkoaamuna. Rakennustyöt Jyrkänkadun kohdalla kestävät noin kahden viikon ajan, jonka jälkeen suljetut reitit palautuvat ulkoilijoiden käyttöön.

 

Kartta: Muutoksia ulkoilureitteihin Nikkilän ja Jyrkänkadun kohdalla.

Maisemointia

Nikkilän kohdalla alue maisemoidaan noin 9 100 metsäpuuntaimella. Monipuolinen lajisto lisää ekologista kestävyyttä ja varmistaa vihreän ympäristön. Alue metsitetään metsävaahteran, harmaalepän, raitan, pihlajan, haavan, tammen, metsäkuusen ja metsämännyn taimilla.

                            

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Väylävirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Projektipäällikkö Jari Volanen, Skanska, puh. 050 524 0660, [email protected]

Maisemasuunnittelija Tarja Kojo, AFRY Finland Oy, puh. 040 726 6493, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/vt12letke    

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

 

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta