Hyppää sisältöön

Väyläviraston ohjeita kehitetään – vastaa lyhyeen käyttäjäkyselyyn

Julkaistu 20.10.2020

Väyläviraston ohjeistuksen kokonaisuutta kehitetään. Työn tueksi kaipaamme kokemuksia ohjeiden käyttäjiltä. Yhteistyökumppaneille suunnatun lyhyen kyselyn avulla on tarkoitus paikantaa ohjeistamisen kipupisteet. Kyselyyn voi vastata 16. marraskuuta saakka.

Väylävirastolla on kymmenittäin erilaisia määräyksiä ja ohjeita, joiden tarkoitus on selkeyttää toimintaamme koskevia vaatimuksia ja pelisääntöjä. Yksittäistä ohjetta päivitettäessä käydään läpi kyseisen ohjeen sisältö ja käyttötapaukset. Nyt käynnistetyn kehittämistyön tavoitteena on tarkastella kaikkia viraston ohjeita kokonaisuutena ja tunnistaa ohjeistuksen kipupisteet.

"Olemme saaneet yhteistyökumppaneiltamme monenlaista palautetta ohjeistuksen nykytilasta. Haluamme parantaa ohjeista tiedottamista sekä ohjeiden löydettävyyttä, käytettävyyttä ja sisällön laatua, minkä vuoksi kaipaamme lisää kokemuksia ohjeiden käyttäjiltä" kertoo ohjetyön koordinoinnista vastaava taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä Väylävirastosta.

Jotta palautetta voitaisiin käsitellä systemaattisesti, kerätään kokemuksia nyt verkkokyselyn avulla. Kyselyllä kartoitetaan ohjeita koskevat nykyhetken käyttökokemukset sekä niitä koskevat ongelmat ja hyödylliset ominaisuudet. Kyselyn vastaukset analysoidaan ja tulokset otetaan huomioon tulevissa ohjepäivityksissä. Vastauksia käytetään myös ohjepäivitysten priorisoinnissa. 

Verkkokysely on auki 16.11.2020 saakka. Siirry kyselyyn tästä (webropolsurveys.com).


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta