Hyppää sisältöön

Väylä tarkistaa puukantisten siltojensa kunnon lahottajasienen aiheuttamien vaurioiden selvittämiseksi

Julkaistu 02.12.2019

Puukantisissa tie- sekä kävelyn ja pyöräilyn silloissa on parin viime vuoden aikana havaittu poikkeuksellisia lahovaurioita. Väylänpitäjän tutkimuksissa on tarkentunut, että lahovaurioita löytyy erityisesti vuoden 2007 jälkeen rakennetuissa puusilloissa. Nykyiset kyllästeet eivät tarjoa riittävää suojaa lahottajasientä vastaan.

Maanteiltä on tähän mennessä tarkastettu 34 siltaa, joista 5 oli vaurioitunut. Näiden lisäksi tiedossa on 6 muuta kohdetta, maantieteellisesti Helsingistä Oulun korkeudelle saakka. 

Lahoamisen aiheuttaa lahottajasieni, istukkakääpä. Puun kylläste ei pidä tätä lahottajasientä loitolla. Vuosien 2004-2007 aikana siltakansien kyllästeissä luovuttiin kromin ja arseenin käytöstä niiden myrkyllisyyden vuoksi ja nykyään kyllästeenä on pääasiassa kupari.

Sienirihmasto lahottaa puuta sisältäpäin

Lahoaminen tapahtuu nopeasti, nuorimmat lahonneet puukannet ovat olleet vain 6 vuotta vanhoja, kun normaalisti puukannen arvioidaan kestävän 20 vuotta. Sillan puinen kansi saattaa näyttää terveeltä ulospäin, mikä vaikeuttaa ongelman havaitsemista. 

Väylä käy läpi vastuullaan olevat puukantiset sillat, jotka on rakennettu tai puukansi on uusittu nykyisillä ohjeilla. Näitä on noin 250. Sillat sijaitsevat pääosin vähäliikenteisillä teillä. Lisäksi tutkimuksia laajennetaan siltojen muihin puurakenteisiin. Puukantiset sillat ovat tyypillinen ratkaisu kuntien kävelyn- ja pyöräilyn silloissa sekä yksityisteiden tiesilloissa, tästä syystä vaurioituneiden siltojen kokonaismäärää Suomessa on vielä vaikea arvioida.

Nopeaa ratkaisua ei ole

Väylä korvaa lahonneet rakenteet uusilla puukansilla. Sillan kantavuus ei useinkaan mahdollista muiden materiaalien, kuten betonin, käyttöä kannessa niiden suuremman painon takia. Ympäristöehdot täyttävää, vaihtoehtoista kyllästettä ei myöskään ole heti tarjolla. Väylä tarkentaa myös puukantisten siltojen tarkastustoimintaa.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Markku Äijälä p. 029 534 3627

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta