Hyppää sisältöön

Väylä mukana pohjoismaisessa tiepölytutkimuksessa

Julkaistu 20.4.2020

Tutkimuksessa keskityttiin tiepölyn koostumukseen ja sen syntymiseen liittyviin seikkoihin. Lisäksi tutkittiin, miten päästöjä voitaisiin vähentää. Rajat ylittävä tiepölyyn liittyvä tutkimusyhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin.

Kuvassa keväinen tienpätkä, jossa paljon tiesoraa ja tiepöly pöllyää.

Kuva: Hanna Ackley

Tiepöly on merkittävä ilmanlaatuun vaikuttava tekijä erityisesti Pohjoismaissa, joissa luonnonolosuhteiden vuoksi käytetään talvikaudella ajoittain nastarenkaita ja teitä joudutaan suolaamaan ja hiekoittamaan. Altistuminen hiukkasmaisille ilmansaasteille aiheuttaa kehittyneissä maissa vakavia terveyshaittoja enemmän kuin kaikki muut ympäristötekijät yhteensä. Vaikka olosuhteet ovatkin melko samanlaiset, eri maissa on erilaiset tavat hoitaa tieverkostoa ja torjua liukkautta talvikaudella. 


NorDust-projektissa (Nordic Road Dust Research Project) norjalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset asiantuntijat tutkivat ensimmäistä kertaa yhdessä tiepölyn koostumusta ja eri seikkojen vaikutusta sen syntymiseen, tiepölyn mallinnusta sekä miten päästöjä voitaisiin vähentää. 

"Projektin yhteydessä tehtiin mittauskampanjoita Helsingissä, Vantaalla ja Tukholmassa niin kaduilla kuin testiradoillakin, minkä lisäksi tutkittiin tiepölynsiivousta. Tutkimuksessa testattiin myös hiekoituksen, eri nopeuksien ja tunnelin vaikutusta ilmanlaatuun ja tiepölyyn. Tukholmassa tutkittiin myös, kuinka autojen liikkuminen ajoradalla sivusuunnassa vaikuttaa tiepölyyn", kertoo projektissa mukana ollut ympäristöasiantuntija Soile Knuuti Väylästä. 

"Autojen siirtyminen pois normaalilta ajouralta nostattaa keväisin enemmän pölyä ilmaan, minkä jokainen on varmasti huomannut."

Yhteistyön tuloksena lisääntyi tietämys tiepölyn rakenteesta ja sen muodostumisesta sekä uusien nastarenkaiden vaikutuksesta tiepölyyn ja hengitettäviin hiukkasiin (PM10). Lisäksi saatiin uutta tietoa tiepölyn mittaamisesta ja puhdistusmenetelmien tehokkuudesta. Saatujen tietojen perusteella parannetaan aiemmin kehitettyä NORTRIP-mallia (NOn-exhaust Road TRaffic Induced Particle emission modelling). Yhteistyö tiepölytutkimuksessa jatkuu NorDust2-projektissa, jossa on mukana aiemmin mainittujen maiden lisäksi myös Islanti. 

Lue koko NorDust-raportti täältä

Lisätietoja:
asiantuntija, ympäristö Soile Knuuti, p. 029 534 3978, [email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta