Hyppää sisältöön

Valtatielle 4 korkeusrajoittimet Lahden kohdalle uusien risteyssiltojen rakentamista varten

Julkaistu 01.11.2018

Valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ulottuu uuden tielinjan itäpäässä Kujalan eritasoliittymään, jossa valtatietä 4 ylittämään rakennetaan kaksi siltaa.

Maanantaina 5.11 aloitetaan korkeusrajoittimien rakentaminen valtatielle 4 ensimmäisen risteyssillan telineaukkojen rakentamista varten. Alikulkukorkeus siltapaikalla on 4,4 metriä.

Korkeusrajoittimien valmistumisen jälkeen aloitetaan telineaukkojen rakentaminen asentamalla sillan aukkoihin teräspalkit. Teräspalkit asennetaan siltamuottien rakentamista varten. Valtatiellä 4 palkkien nostosta aiheutuu pientä häiriötä liikenteelle ensi viikolla, sillä noston ajaksi liikenne joudutaan pysäyttämään. Pysäytyksien kesto on enintään 5 minuuttia ja ne tehdään ruuhka-aikojen ulkopuolella. Pysäytykset tehdään sekä etelään että pohjoiseen johtavilla kaistoilla.

Kujalan eritasoliittymä sijaitsee Renkomäen ja Joutjärven liittymien välillä nykyisen valtatien 12 eteläpuolella. Kartassa näkyy tulevan uuden risteyssillan työmaa, jossa on voimassa alituskorkeuden rajoitus. Yli 4,4 metriä korkeille kuljetuksille löytyvät korvaavat reitit ELY:n (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen) erikoiskuljetukset -yksikön tiedotteesta:  
https://www.ely-keskus.fi/documents/10191/359856/Kujalan+etl_kiertoreitit.pdf/fc58502d-5b7d-4cff-bf91-203633c26c6b
ja ohjeet erikoiskuljetuksille löytyvät täältä: https://www.ely-keskus.fi/web/ely/erikoiskuljetukset.

 

Lisätiedot:
Projektijohtaja Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]
Vastaava työnjohtaja Timo Takala, VALTARI allianssi, Skanska, puh. 050 437 0647, [email protected]  

Seuraa hanketta:
www.liikennevirasto.fi/vt12letke
www.facebook.com/vt12letke
www.twitter.com/vt12letke
(@Vt12Letke)

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta