Hyppää sisältöön

Tieliikenteen kelitiedottaminen uudistui

Julkaistu 20.9.2011

Tienkäyttäjän kelipalvelu on uudistunut. Kelitilanteen ja -ennusteiden tarkkuutta ja havainnollisuutta on parannettu ja kehitetty aiemmasta. Keliennuste on osa Liikenneviraston tienkäyttäjille tarjoamaa ajantasaista liikennetietokokonaisuutta.

Keliennusteen karttakäyttöliittymästä on pyritty tekemään mahdollisimman helppokäyttöinen eli ominaisuudet ovat pitkälti samat kuin muissa yleisissä karttapalveluissa. Aiemmin tieliikennekeskuksen päivystäjien käsin syöttämien kelitietojen tilalla on nyt automaattisesti päivittyvä tieto. Ajokeliä voidaan tarkastella niin koko Suomen mitassa kuin yksittäisellä tiejaksolla.

Palvelu näyttää eri tiejaksojen tiesään ja ennustaa sen kehittymistä seuraavien 2-12 tunnin aikana. Tiesäätietojen avulla parannetaan liikenteen turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Palvelu on toiminnassa talvikuukausina, syyskuun puolivälistä toukokuun puoliväliin.

Keliennusteen etusivulla voi seurata animaationa koko Suomen tiesään kehittymistä. Tiejaksokohtaisia ennusteita voi tarkastella tarkemmalla kartalla klikkaamalla halutusta kohtaa etusivun karttaa, välilehdillä esitetään eri ajankohtien tiesäätiedot.

Karttakäyttöliittymästä voidaan katsoa myös tuoreimpia kamerakuvia yhdessä kelitilanteen ja -ennusteiden kanssa, jolloin kokonaiskuva kelistä paranee. Keliennusteet eivät ota huomioon tienhoitotoimien kuten suolauksen ja aurauksen vaikutusta.

Palvelussa on kaikkiaan 272 tiejaksoa.  Yksi tiejakso on keskimääri 30–50 kilometriä.

Liikenneviraston ajantasainen liikennetieto kertoo keliennusteen lisäksi tieliikenteen häiriöt, käynnissä olevat tietyöt, tiesään ja talvella jäätiet sekä näyttää koko maan kelikamerat.

Keliennusteen tuottaa Karttakeskus yhdessä Ilmatieteenlaitoksen kanssa.

Keliennuste ja muu ajantasainen liikennetieto löytyy Liikenneviraston pääsivulta tai suoraan osoitteessa: http://www2.liikennevirasto.fi/alk/
 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta