Hyppää sisältöön

Tervetuloa Digiroad-datasta kuntien älykkäiksi palveluiksi -tapahtumaan

Julkaistu 25.10.2018

Kuvassa Digiroad-tapahtuman kuvituskuva, jossa ihmisvilinää suojatiellä.

Liikenteen palvelut kehittyvät tällä hetkellä huimaan tahtiin, ja laadukkaan datan merkitys korostuu jatkuvasti. Myös Digiroadia, Liikenneviraston kansallista tie- ja katuverkon aineistoa, hyödynnetään lukuisissa yhteiskunnallisesti merkittävissä palveluissa, aina pelastustoimesta navigointisovelluksiin.

Ilman kuntien aktiivista ylläpitotyötä Digiroad ei kuitenkaan pysy ajan tasalla. Tällöin aineistosta saatava lisäarvo niin liiketoiminnassa kuin julkishallinnossakin heikkenee. Valtaosa Digiroadia hyödyntävistä palveluista on avuksi myös kuntaorganisaatioiden ja kuntalaisten omassa arjessa.

Joulukuun alussa järjestettävän Digiroad-tapahtuman tavoitteena on tehostaa Digiroadin ylläpitoaktiivisuutta kunnissa sekä parantaa ymmärrystä datan keskeisestä merkityksestä liikennepalveluiden kehittämisessä. 

Tapahtuma on suunnattu kaupungeille ja kunnille, Digiroadia hyödyntäville toimijoille sekä kaikille Digiroadista ja yleisesti liikenteen palveluiden kehityksestä kiinnostuneille.

Tapahtumapäivänä kello 9.30-11.00 järjestämme myös kunnille suunnatun Digiroad-koulutuksen, jossa perehdytään siihen, miten päästä "nollatilanteesta" alkuun Digiroad-tiedontuotannossa. Kunnilla on tärkeä tehtävä katujen ominaisuustietojen päivittämisessä Digiroadiin. Koulutuksessa esitellään myös Digiroadin uudet palaute- ja laatutyökalut. Koulutusosio järjestetään, mikäli ilmoittautuneita on vähintään viisi.

Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä viimeistään keskiviikkona 28.11.2018. Tervetuloa!

Digiroad-datasta kuntien älykkäiksi palveluiksi
3.12.2018 kello 12.00-15.30
Liikenneviraston Pasilan toimipiste, Opastinsilta 12 A, kokoustila Satama. Liikenneviraston vastaanotosta (2 krs.) ohjaus neuvotteluhuone Satamaan.

12.00 Tervetuloa!
12.15 Digiroadin hyödyntäjiä: Hätäkeskuslaitoksen Erica-järjestelmä
Suunnittelija Sami Suomalainen, Hätäkeskuslaitos
12.45 Mapple - Saavutettavuudesta liiketoimintaa Digiroadia hyödyntäen
Chief Scientific Officer Henrikki Tenkanen, Mapple
13.15 Miten Digiroad tulee lähivuosina kehittymään?
Digiroad-operaattori
13.40 Kahvitauko
14.00 Henkilöliikenteen ohjaus ja tieverkkotieto – Askelmerkkejä tiedon kehitystyölle
Johtava konsultti Jari-Pekka Frantsi, Sitowise
14.30 Liikenteen uudet ratkaisut: mitä kansalliselta datalta vaaditaan?
Yli-insinööri Maria Rautavirta, Liikenne- ja viestintäministeriö
15.00 MATTI-hanke - Kohti Digiroadin ylläpidon automatisointia
Paikkatietoinsinööri Jyri Moisio, Vantaan kaupunki

Digiroadin etusivulle


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta