Hyppää sisältöön

Itä-Suomen pääväylä Vt 5 Mikkeli–Juva vahvistaa Etelä-Savon vetovoimaa

Julkaistu 14.5.2020

Suuret infrahankkeet, kuten Vt 5 Mikkeli–Juva, luovat uusia mahdollisuuksia maankäytölle, kohentavat elinkeinoelämän kasvuedellytyksiä ja sujuvoittavat työ-, asiointi- ja matkailuliikennettä.

Havainnekuva Mikkelin Visulahden kehittymisestä Valtatie 5 Mikkeli-Juva hankkeen myötä.

Etelä-Savon työpaikoista 65 prosenttia sijaitsee kymmenen kilometrin päässä viitostiestä. Mikkelin seudulle on sijoittunut uuden tien välittömään läheisyyteen jo useita teollisuuden ja kaupan palveluita. Mikkelissä kehitetään Visulahden aluetta ja Juvan Vehmaalle on suunnitteilla yritysalue.
 
– Mikkelissä valtatie 5:n pääkohde on Visulahti. Sinne on jo sijoittunut Ponsse, ja Biltema on päättänyt rakentaa myymälän. Lisäksi on tehty tonttivarauksia, kertoo toimitusjohtaja Juha Kauppinen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Kauppisen mukaan kiinnostus uuden tielinjan varrella oleviin tontteihin on lisääntynyt. Logistiikka-alan toimijoille erityisesti Visulahti ja Juvan Vehmaa ovat erinomainen sijoittumiskohde.

– Ponssen myötä odotuksia liittyy muun muassa puunkorjuuketjun yrityksiin. Varauksia on Visulahdessa jo mukavasti, mutta alue on iso ja vapaata tilaa löytyy. Liikennemäärä viitostiellä tulee ennusteiden mukaan kasvamaan. Se tuo samalla uutta asiakaspotentiaalia yrityksille, Kauppinen jatkaa.

Vaikka kiinnostus uuden tien varrella oleville tonteille on lisääntynyt, joitakin vanhan tien lähellä sijainneita yrityksiä jää myös syrjään. Kauppisen mukaan on tärkeää saada opastus kuntoon, jotta asiakkaat löytävät yritykset jatkossakin.

Itä-Suomen saavutettavuus paranee

Valtatie 5 on itäisen Suomen pääväylä, joka palvelee henkilöliikenteen lisäksi alueen talouselämää ja teollisuutta. Viitostien parantaminen on käynnissä Mikkelistä kohti Juvaa, ja tietä otetaan liikenteelle vaiheittain tämän ja ensi vuoden aikana. Kun yhteydet paranevat, tien suurin sallittu nopeus nousee sataan kilometriin tunnissa, se tarkoittaa entistä nopeampia yhteyksiä myös alueen yrityksille.

– Mikkeli–Juva-tien parantuminen on kaiken kaikkiaan merkittävä muutos. Yrityksiä kiinnostaa keskeinen sijainti Itä-Suomessa ja hyvä saavutettavuus etenkin pääkaupunkiseudulta katsoen, Juha Kauppinen sanoo.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta