Hyppää sisältöön

Rautateille ennakoidaan vain vähäisiä routimishaittoja

Julkaistu 26.03.2020

Ennätyksellisen leudon talven myötä routimishaitat rataverkolla ovat vähäisiä ja rajoittunevat Pohjois-Suomen alueelle.

Etenkin Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomen rautateille odotetaan helppoa routakevättä. Talvikauden routarajoitukset painottunevat pääosin Pohjois-Suomen sellaisiin rataosiin, joilla ratarakenteet ja kuivatusolosuhteet vaatisivat perusparannustoimenpiteitä. Routanopeusrajoituksien ennakoidaan jäävän maksimissaan noin 10 kilometriin. Loppukevään pakkasjaksot ja sään vaihtelut voivat vielä vaikuttaa routahaittojen määrään.

”Routaongelmat toistuvat vuosittain pääosin samoissa paikoissa. Väylä pyrkii yhteistyössä kunnossapitourakoitsijoiden ja liikennöitsijöiden kanssa minimoimaan roudasta liikenteelle aiheutuvia haittoja”, kertoo rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin Väylästä.

Kunkin rataosan kunnossapitäjät tarkkailevat jatkuvasti muutoksia routatilanteessa ja tekevät samalla tarvittavat kunnossapitotoimet, jotta nopeusrajoitusten asettamista voitaisiin välttää ja minimoida nopeusrajoitukset sekä määrältään että ajalliselta kestoltaan. Osa talviajan rajoituksista voi olla normaalin junaliikenteen aiheuttamia muutoksia raiteessa, eikä syy aina ole routiminen.

Kun maa routii kiskojen alla, syntyy epätasaista routimisnousua. Roudasta kärsivälle rataverkon osalle joudutaan tällöin asettamaan nopeusrajoitus, jotta voidaan taata junille turvallinen kulku. Routakohteita korjataan mahdollisuuksien mukaisesti joko erillisinä kohdeprojekteina, mutta myös isompien perusparannushankkeiden yhteydessä.

Lisätietoa

Rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin p. 029 534 3971

 

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta