Hyppää sisältöön

RAILI-verkosta VIRVE-verkkoon - rautatieliikenteen operatiivinen puheviestintä muutoksen kourissa

Julkaistu 17.01.2019

Vuodesta 2009 rautatieliikenteen operatiivisessa puheviestinnässä käytetty Raili-verkko on siirtymässä historiaan tänä keväänä. Vastaisuudessa rautatieliikenteen ohjaajat ja rataverkolla toimivat junaoperaattorit pitävät yhteyttä viranomaisverkko Virven kautta. Virven käyttöönotto junaliikenteessä alkoi syksyllä 2018 ja se on sujunut hyvin.

Yksi tyytyväisistä Virven käyttäjistä on veturinkuljettaja Nikolas Lintulaakso VR:ltä. Näin hän kertoo käyttöönottokokemuksistaan:

"Työskentelen veturinkuljettajana Joensuun varikolla ja käytän Virveä ottaessani yhteyttä vaihdemiehiin, liikenteenohjaajiin, konduktööreihin ja muihin juniin. Olen käyttänyt Virve käsiradiopuhelimia vaihtotöissä jo parin kolmen vuoden ajan joillakin paikkakunnilla. Kiinteästi veturiin asennettuja Virve-ohjaamoradiopuhelimia olen käyttänyt lokakuusta 2018.

Railin ja Virven käyttö eroaa enimmäkseen siten, että päätelaitteet ovat erilaisia. Vanhan järjestelmän laitteet olivat teknisesti epäluotettavia eivätkä ne aina esimerkiksi toimineet telakkaan asennettaessa. Selkeä parannus vanhaan onkin se, että Virve-laitteet toimivat luotettavammin.

Nykyjärjestelmän käyttämisen heikkous on, että kiinteästi veturiin asennettua Virve-päätelaitetta ei voi käyttää ulkotöissä matkapuhelimen tapaan, vaan yhteydenpitoa varten on aina mentävä veturin hyttiin. Tähän on onneksi tulossa helpotusta, kun Android-työpuhelimiin voi asentaa Rapli-nimisen sovelluksen, jonka avulla voi kirjautua Raili-palveluun veturin ulkopuoleltakin."

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

"Samalla, kun nyt otamme Virveä käyttöön, valmistaudumme jo siihen hetkeen, kun Virven käyttö päättyy. Ensimmäisiä viitteitä saatiin hallituksen esityksestä (8.11.2018 HE 226/2018 vp), jossa todetaan, että tulevaisuudessa kaupallinen teleyritys voisi tarjota laajakaistaista viranomaisviestintäpalvelua (ns. VIRVE 2.0) hyödyntäen teleyrityksen omaa matkaviestinverkkoa", kertoo Raili-palvelun asiakkuuspäällikkö Tapio Raaska Väylästä.

"Käytännössä palvelua tarjoavana palveluoperaattorina toimisi turvallisuusverkkolakiin tehtävän muutoksen perusteella Suomen Erillisverkot Oy tai sen tytäryhtiö", Raaska jatkaa.

Samaan aikaan Euroopassa määritellään rautateiden GSM-R verkon korvaavaa uutta radioverkkoa, jota kutsutaan nimellä Future Railway Mobile Communications System (FRMCS). Väylä on mukana tässä työssä. Määrittelytyön valmistuttua on pohdittava, rakennetaanko 2020-luvun lopulla Suomeen erillinen radioverkko pelkästään junaliikenteen viestintää varten vai voidaanko rautateiden teknistoiminnalliset ja yhteentoimivuusvaatimukset ratkaista turvallisesti muiden viranomaisviestintäpalveluiden ohessa. Päätökseen vaikuttaa suuresti VIRVE 2.0:n hankkeen onnistuminen, salliiko FRMCS:n määrittely myös kaupallisen teleyrityksen verkon käytön sekä Eurooppalaisen liikenteenohjausjärjestelmän (ETCS) käyttöönoton aikataulu Suomessa.

Suomi sai vuonna 2015 EU Komissiolta tilapäisen poikkeusluvan Virven käytölle junaliikenteen puheviestinnässä. Teknisesti Raili-palvelun mahdollistaa URCA-viestintä- ja palvelualusta (Unified Railway Communication Application), joka tuottaa rautatieviestinnän erityispalvelut. URCA-alustan toimittaja on itävaltalainen Frequentis AG. RAILI-palvelu tukeutuu Virven lisäksi myös vahvasti Lioncloud-pilvipalveluun sekä Cinian IP-verkkoon ja yhteyksiin. Cinia operoi URCA-alustaa ja Raili-palvelua Väylän toimeksiannosta.

Lisätietoja:

Raili-palvelun asiakkuuspäällikkö Tapio Raaska, p. 029 534 3867, [email protected]

vayla.fi

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta