Hyppää sisältöön

Naapurina infratyömaa, voiko rinnakkaiselo toimia?

Julkaistu 10.6.2019

Infratyömaa tulee naapuriin. Ennen liikenneyhteyksien paranemista rinnakkaiseloon kuuluu paljon poikkeusjärjestelyjä, melua, tärinää ja pölyä. Vaikka kaikkea häiriötä ei voida poistaa, voidaan vaikutuksia kuitenkin hillitä.

Kuvassa Lahden eteläisen kehätien poikkeusjärjestelyjä.
Väylä on kokeillut asukasyhteydenpidossa erilaisia keinoja. Parhaimmat onnistumiset on saatu yksinkertaisella reseptillä: Avoimuudella ja ennakoinnilla. Mitä se on käytännössä, Vt 12 Lahden eteläisen kehätien työmaan projektipäällikkö  Janne Wikström?

Ennakkotieto muutoksista helpottaa asukkaita päivän suunnittelussa. Hankkeessamme tieto räjäytyksestä on ollut mahdollisuus saada tekstiviestinä 20 minuuttia etukäteen. 

Alueen asukasilloissa on perattu tarkemmin töiden etenemistä ja vaikutuksia eri näkökulmista, sosiaalisessa mediassa ja ilmoitustauluilla lenkkipolun varressa kerrotaan muutoksista viikkotasolla. Koululaisia on lähestytty tubettajan kautta. Olemme pyrkineet tekemään tiedosta selkeää karttojen avulla ja jakamaan sitä avoimesti: esimerkiksi mittaustulokset räjäytysten aiheuttamasta tärinästä on saatavilla.

Avoin keskusteluyhteys hyödyttää molempia: Vaikka kaikkea haittaa ei voida poistaa, työmaajärjestelyihin on voitu tehdä hienosäätöä palautteen perusteella. 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta