Hyppää sisältöön

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie: Uusi Kirkkotie otetaan liikenteelle

Julkaistu 28.08.2020

Kirkkotien uusi linjaus otetaan liikenteelle ensi maanantain 31.8.2020 aikana. Tien linjaus muuttuu Vuorenhaltijantie-Havumäentie-risteyksestä noin kilometrin verran pohjoisen suuntaan.

Kirkkotien, Havumäentien ja Vuorenhaltijantien risteykseen on rakenteilla kiertoliittymä. Työalueena on vielä myös Vuorenhaltijantien alue. Lisäksi on lisätty melusuojausta ja kaksi linja-autopysäkkiä Kirkkotielle. Ketunkallion ja Aittakalliontien välille on rakennettu uusi jalankulun ja pyöräilyn väylä.

”Kirkkotien liikenne on alueen rakennustöiden ajan kulkenut koko ajan nykyisellä linjallaan. Nyt alueen asukkaat pääsevät kulkemaan entistä sujuvammin ja turvallisemmin sekä autolla että pyörällä tai kävellen”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.

”Nyt kun uusi Kirkkotien linjaus otetaan liikenteelle, osa nykyisestä Kirkkotiestä jää tulevan ohikulkutien ja rampin alle, pieni osa jää kulkuun muutamille taloille, ja me pääsemme tekemään alueen loput ohikulkutiehen liittyvät työt alueella”, jatkaa Kreaten projektipäällikkö Sami Laakso.

Syksyllä alueella tehdään vielä muun muassa vihertöitä, melunsuojausta, kiveystöitä sekä ylimpiä tien päällystekerroksia.


Lisätiedot:

Projektipäällikkö Antti Koski, Väylävirasto, puh. 0295 34 3546, [email protected]
Projekti-insinööri Marja Wuori, Väylävirasto, puh. 0295 343 834, [email protected]
Projektipäällikkö Sami Laakso, Kreate Oy, puh. 050 380 3105, [email protected]
Liikenneinsinööri Pia Korteniemi, Nurmijärven kunta, puh. 040 317 2311, [email protected]

Seuraa hanketta:
www.vayla.fi/klaukkalanohikulkutie
www.facebook.com/klaukkalanohikulkutie

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie on uusi Klaukkalan keskustaajaman kiertävä yhteys, joka parantaa alueen liikenneolosuhteita ja mahdollistaa lähialueiden maankäytön kehittämisen.

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta