Hyppää sisältöön

Miten vuodenajat näkyvät liikenteen palautteissa?

Julkaistu 9.7.2020

Suomen neljä vuodenaikaa ovat vahvasti läsnä liikenteessä. Kysyimme Liikenteen asiakaspalvelun väeltä, miten vuodenajat näkyvät liikkujien palautteissa.

Rautatie, vesiväylä ja tie eri vuodenaikoina.

Voiko kalenterista päätellä, millaista palautetta ihmiset antavat?

"Kyllä voi ja asiakaspalvelussa kertaamme aina kauden vaihtuessa seuraavaksi pinnalla olevat asiat, kuten mitkä ovat tärkeitä asioita talvihoidossa tai millaisia teemoja kesällä käsitellään. Tänä keväänä kävimme esimerkiksi läpi uuden tieliikennelain muutoksia tienkäyttäjille, tulevan kesän päällystystöitä, sorateiden kesähoitoa, niittoihin ja vierashavaintoihin liittyviä kysymyksiä, saaristoliikenteen ajankohtaisia sekä kesätapahtumista ilmoittamista ja niihin opastamista maanteiden varsilla."

Miten sää vaikuttaa palautteen määrään?

"Säällä on suora vaikutus palautteen määrään: lumimyräkkäpäivinä Liikenteen asiakaspalvelu saa valtavan määrän palautetta tien talvihoidosta. Samoin esimerkiksi keväällä pitkään jatkunut kuivuus aiheuttaa runsaasti palautetta sorateiden pölyämisestä. Paha kelirikko ja sateinen syksy lisäävät myös palautteen määrää."

Mitkä asiat näkyvät palautteissa eniten eri vuodenaikoina?

"Kestoaiheeksi ovat nousseet päällysteiden kunto ja sorateiden hoito, joista tulee palautetta tasaisesti ympäri vuoden. Ne siis liittyvät jokaiseen vuodenaikaan ja ovat nykyään suurimpia palautteen aiheita. Tässä jotain tarkennuksia edellä mainittuihin sekä nostoja muista isommista aiheista, vaikka ne eivät suuruusluokaltaan mitenkään yllä päällyste- ja soratieasioiden määriin. Talvihoitopalaute on toki samaa suuruusluokkaa.

Kevät: sorateiden kunto (kelirikko, pölyäminen) ja siisteys (hiekotushiekan poisto, tienvarsien roskaisuus).

Kesä: niitot ja vesakonraivaus, liikenneympäristön siisteys (levähdyspaikat ja tienvarret), nopeusrajoitukset, päällystystyöt.

Syksy: Valaistus ja liikenneturvallisuus (erityisesti kouluteiden turvallisuus).

Talvi: maanteiden talvihoito (liukkaudentorjunta ja auraus)."

Mitkä aiheet puhuttavat eniten eri väylämuodoissa?

"Tiepuolella suurimpia palautteen aiheita ovat päällysteiden kunto, talvihoito (liukkaudentorjunta ja auraus) ja sorateiden kunto. Rataliikenteessä suurimmat asiat tänä vuonna liittyvät asemalaitureihin ja ratatärinään. Vesiliikenteessä annetaan eniten palautetta kanaviin ja väylien turvalaitteisiin liittyvistä asioita."

Millaisissa tilanteissa saatte myönteistä palautetta asiakkailta?

"Asiakkaat antavat usein ilahtunutta palautetta, kun tietä on hoidettu hyvin tai kun urakoitsija on asiakkaan yhteydenoton jälkeen käynyt paikalla tekemässä hoitotoimenpiteen. Esimerkiksi palaute tältä keväältä ilahdutti kovasti: 'Iso kiitos sepelin harjaajille. Työ tehty hyvin. Nyt kelpaa liikkua pyörällä/jalan/luistella ja koiria juoksuttaa!'"

----

Haluatko antaa palautetta tai esittää kysymyksiä liittyen maanteihin, rautateihin tai vesiväyliin?  Siirry palauteväylään (palautevayla.fi). Liikenteen asiakaspalvelu on Väyläviraston, ELY-keskusten ja Traffic Management Finlandin toimialaan kuuluvien maantie-, rata- ja vesiväyläasioiden yhteyspalvelu.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta