Hyppää sisältöön

Miten sorateiden kelirikko syntyy?

Julkaistu 26.3.2020

Kelirikko on yleinen sorateiden ongelma: teiden pinnat pehmenevät ja kantavuus heikentyy. Tässä jutussa kerromme, miten sorateiden kelirikko syntyy ja millä tavalla sen vaikutuksia voidaan minimoida.

Kuva liikennemerkistä, joka varoittaa kelirikosta.

Sorateillä voi olla kahdenlaista kelirikkoa: pinta- ja runkokelirikkoa. Molempien kelirikkotyyppien syynä on liiallinen kosteus. Nimensä mukaisesti pintakelirikossa vauriot keskittyvät tien pintaan. Runkokelirikossa kosteutta pääsee myös tien syvempiin rakenteisiin ja tien kantavuus heikkenee merkittävästi.

Kelirikon synty kuvina

Pinnan alle muodostuu jäätä

Jää sulaa, rakenne kostuu, sulanut vesi ei pääse poistumaan tarpeeksi nopeasti

Märkä tie on rakenteellisesti heikko

Ensiapuna uutta mursketta päälle, painorajoitukset

Pintakelirikko

Pintakelirikko syntyy siten, että soratien pintakerroksiin kertyy liikaa vettä, joka ei pääse haihtumaan tai valumaan pois. Ja kun tien pinta on kostea, se pehmenee. Kosteuden pehmentämän soratien pinta alttiimpi vaurioitumaan - siihen syntyy helpommin epätasaisuuksia ja kuoppia.

Pintakelirikon syynä voivat olla pitkään kestäneet sateet tai sulamisvedet, jotka eivät pääse valumaan tai haihtumaan pois tarpeeksi nopeasti. Molemmissa tapauksissa tien pintakerrokseen kertyy liikaa vettä.

Runkokelirikko

Runkokelirikko syntyy jäätymisen ja sulamisen yhteisvaikutuksesta. Ensin pakkasjaksoilla tie jäätyy. Mitä syvemmälle rakenteessa mennään, sitä hitaammin maa jäätyy, sillä maapohjasta nousee lämpöä ja kosteutta. Jos jäätyminen kestää pitkään, sulan ja jäätyneen kerroksen välimaastoon kertyy runsaasti vettä niin kutsutuiksi jäälinsseiksi.

Kun rakenteisiin kertyneet jäälinssit alkavat sulaa keväällä, kutsutaan tätä ilmiötä runkokelirikoksi. Sulamisen takia tien rakenteet kastuvat ja tien kantavuus heikkenee. Tien kantavuutta heikentää myös se, kun ajoneuvot kulkevat kelirikkoisella soratiellä. Pehmentyneet kerrokset voivat sekoittua keskenään ja tien kantavuus heikkenee entisestään.

Sää vaikuttaa kelirikon syntyyn

Kevään kelirikon vaikeus on eniten siitä kiinni, miten tiet sulavat ja miten sulamisvedet pääsevät pois. Nämä taas ovat kiinni sääolosuhteista.

Ensinnäkin syksyn ja talven sademäärät sekä pakkaset vaikuttavat siihen, miten paljon rakenteisiin pääsee kertymään kosteutta jäälinsseihin. Jos syksy on ollut erittäin sateinen ja pakkaset pysyvät alkutalvesta pienissä lukemissa, kertyy teiden rakenteisiin paljon kosteutta.

Taas keväällä äkilliset lämpöaallot ja sateet voivat saada aikaan sen, että pinnan alla olevat jäät sulavat nopeammin ja näin myös kelirikkoa on enemmän. Paras mahdollinen kevätkeli soratien kannalta olisi tällainen: aurinkoa ja tuulista säätä päivällä ja yöllä pakkasta. Näin tierakenne kuivuisi samaa tahtia sulaessaan.

Mitä kelirikkoiselle tielle voi tehdä?

Kun kelirikko pääsee syntymään, on tienpitäjällä muutamia keinoja minimoida sen vaikutuksia. Käytetyin keino on painorajoitusten asettaminen. Näin estetään teiden liiallinen vaurioituminen raskaan liikenteen vaikutuksesta ja turvataan kulkukelpoisuus välttämättömille kuljetuksille. Tällaisia kuljetuksia ovat esimerkiksi hälytysajoneuvot ja linja-autot. Painorajoitusten takia raskaat kuljetukset kannattaa mahdollisuuksien mukaan hoitaa ennen kelirikkokautta.

Keväisin painorajoituksia joudutaan asettamaan noin 5 - 10 prosentille valtion sorateistä. Historiaan verrattuna luku on varsin pieni. Vielä 1950-luvulla painorajoituksia oli yli puolella sorateistä.

Painorajoitusten lisäksi tienpitäjä voi pitää soratien liikennöitävinä lisäämällä mursketta pahimpiin kohtiin sekä huolehtimalla kuivatuksen toimivuudesta muun muassa jäätyneitä sadevesirumpuja avaamalla. Kaikista pahimpina kelirikkokeväinä ainoa keino on tien kuivumisen odottaminen. Jos tie ei kestä kuorma-auton painoa, ei sinne päästä myöskään lisäämään mursketta. Tällaisia keväitä on onneksi melko harvoin.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta