Hyppää sisältöön

Metsäkyläntien ja Hämeenlinnantien ylittävät sillat työmaaliikenteen käyttöön – välitavoite saavutettu

Julkaistu 03.11.2019

Klaukkalan ohikulkutien urakalle asetettu välitavoite Metsäkyläntien risteyssillan ja Hämeenlinnantien (mt 130) ylittävän sillan, eli Metsäkylän risteyssillan, ottamisesta työmaaliikenteen käyttöön on saavutettu.

Siltojen käyttöönoton ansiosta työmaaliikenne ei enää risteä Metsäkyläntietä eikä Hämeenlinnantietä. Metsäkyläntieltä ja Hämeenlinnantieltä on myös poistettu liikennevalot, jotka ennen siltojen valmistumista ohjasivat liikennettä risteävän työmaaliikenteen takia. Metsäkyläntiellä on käytössä tien normaali 50 km/h nopeusrajoitus ja Hämeenlinnantiellä pidetään toistaiseksi työnaikainen 50 km/h nopeusrajoitus.

Metsäkyläntien risteyssillan alle tehdään lisäksi ekologinen käytävä riistaeläimien turvallista kulkua varten. Alikulun leveys tulee olemaan noin 20 metriä.

”Välitavoitteen saavuttaminen aikataulussa kertoo, että hanke etenee suunnitelmien mukaan. Käynnissä on tällä hetkellä siltatöitä ja louhintaa. Louhintatyöt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä ja ensi vuodelle jää vain joitain yksittäisiä pienempiä kohteita louhittavaksi”, sanoo Väylän projektipäällikkö Antti Koski.

Sillat otetaan normaalin liikenteen käyttöön ohikulkutien valmistuessa syksyllä 2021. 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Antti Koski, Väylä, puh. 0295 34 3546, [email protected]

Projekti-insinööri Marja Wuori, Väylä, puh. 0295 343 834, [email protected]

Projektipäällikkö Sami Laakso, Kreate Oy, puh. 050 380 3105, [email protected]

Liikenneinsinööri Pia Korteniemi, Nurmijärven kunta, puh. 040 317 2311, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/klaukkalanohikulkutie
www.facebook.com/klaukkalanohikulkutie

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie on uusi Klaukkalan keskustaajaman kiertävä yhteys, joka parantaa alueen liikenneolosuhteita ja mahdollistaa lähialueiden maankäytön kehittämisen.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta