Hyppää sisältöön

Mansikkakosken uuden ratasillan rakentaminen käynnistyy

Julkaistu 16.01.2019

Väylä ja NRC Group Finland Oy (entinen VR Track Oy) ovat solmineet urakkasopimuksen uuden Mansikkakosken ratasillan toteuttamisesta. Urakka liittyy Luumäki-Imatra-ratahankkeeseen (LUIMA-hanke) sekä liikenneväylien korjausvelkaohjelmaan koskien Karjalan radan siltoja.

Viikolla 4 valmistelevilla töillä käynnistyvä urakka sisältää Mansikkakosken uuden ratasillan rakentamisen sekä sillanrakennustöistä johtuvien alittavien väylien muutostyöt.

- Käytössä olevan sillan rautatieliikenteen osalta korvaava uusi kahden raiteen ratasilta rakennetaan nykyisen sillan pohjoispuolelle. Kyseessä oleva rakennusurakka tulee valmistumaan urakkasopimuksen mukaisesti marraskuun 2020 loppuun mennessä, kertoo projektipäällikkö Joonas Hämäläinen Väylästä.

Imatran kaupungin alueella sijaitseva Vuoksen ylittävä silta on osa Karjalan rataa.

Nykyinen, vuonna 1933 valmistunut silta jää aikanaan kevyen liikenteen ja autoilijoiden käyttöön.

 

Lisätietoja:

Joonas Hämäläinen, projektipäällikkö, Väylä, 029 534 3536, joonas.hamalainen(at)vayla.fi

Markus Malmivuori, NRC Group Finland Oy, 040 863 0163, markus.malmivuori(at)vr.fi

 

Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Hanke Facebookissa: https://facebook.com/luumakiimatra

 

Liikennevirasto on 1.1.2019 alkaen Väylä. Väylä vastaa valtion tie- ja rataverkosta, vesiväylistä ja niiden kehittämisestä sekä maankäytön yhteensovittamisesta.

Liitteet

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, sekä parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta