Hyppää sisältöön

Maanteiden hoito kiinnostaa yhä useampaa yritystä

Julkaistu 17.12.2019

Väylä kilpailutti ELY-keskuksen kanssa loppuvuodesta neljä maanteiden hoidon alueurakkaa. Näihin kilpailutuksiin osallistui yhteensä seitsemän urakoitsijaa, joista neljä oli ensimmäistä kertaa mukana. Kilpailun lisääntyminen on markkinoiden kehittymisen ja tienkäyttäjien kannalta myönteinen asia.

Maanteiden hoito jaetaan Suomessa 79:ään alueurakkaan, jotka kilpailutetaan viiden vuoden välein. Nyt kilpailutusvuorossa olivat Mäntsälän, Parkanon, Lapuan ja Sodankylän alueiden urakat. Maanteiden hoitoon kuuluvat esimerkiksi lumen auraus, liukkaudentorjunta, päällystevaurioiden paikkaukset ja viherhoito.

"Näihin kilpailutuksiin osallistui neljä urakoitsijaa, jotka eivät ole aikaisemmin olleet mukana alueurakoiden kilpailutuksissa. Tämä osoittaa, että uudistettu urakkamalli ja maanteiden kunnossapito kiinnostavat markkinoilla", sanoo tieliikennejohtaja Pekka Rajala Väylästä.

Voittaneet tarjoukset tulivat seuraavilta yrityksiltä:

  • Mäntsälän alueurakka: Kuljetus ja Maanrakennus P. Salonen Oy
  • Parkanon alueurakka: Pimara Oy
  • Lapuan alueurakka: Destia Oy
  • Sodankylän alueurakka: Destia Oy

Edellä mainituista yrityksistä Kuljetus ja Maanrakennus P. Salonen Oy ja Pimara Oy tarjosivat maanteiden hoidon alueurakointia ensimmäistä kertaa. Uudet toimijat voivat siis myös pärjätä kilpailutuksissa.

Urakoiden hintataso pysyi tilaajan, eli Väylän ja ELY-keskuksen, olettamalla tasolla. Kilpailutuksissa otettiin huomioon hinnan lisäksi myös laatupisteet. Nyt kilpailutetut urakat alkavat 1.10.2020.

Uudella joustavalla urakkamallilla parempaa palvelua tienkäyttäjille

Nyt kilpailutetuissa maanteiden hoidon alueurakoissa noudatetaan uutta urakkamallia, joka otettiin käyttöön 2019 alkaneissa urakoissa. Uudessa urakkamallissa korostuu tilaajan ja urakoitsijan yhteistyö sekä tienkäyttäjille saatava hyöty. Tienkäyttäjille hyöty näkyy esimerkiksi parempana hoitotoimenpiteiden kohdistuksena ja ajoituksena. Myös toimenpideajat vähäliikenteisillä teillä lyhentyvät.

"Ilmastonmuutoksen myötä sää- ja keliolot vaihtelevat paljon. Uusi urakkamalli on joustavampi ja mahdollistaa paremmin reagoinnin kelin mukaan. Myös riskinjako on oikeudenmukaisempaa, mikä on varmasti houkutellut mukaan uusia toimijoita", kertoo Väylän kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård.

Ensi vuoden aikana Väylä ja ELY-keskus kilpailuttavat yhdeksän alueurakkaa. Nämä urakat ovat avoimessa kilpailutuksessa, johon voivat osallistua myös uudet urakoitsijat.

"Uudet urakoitsijat tuovat dynaamisuutta alalle ja kannustavat kehittämään toimintaa. Tästä hyötyvät markkinoiden lisäksi tienkäyttäjät", Nygård pohtii.

Lisätietoa

Tieliikennejohtaja Pekka Rajala,
Väylä,
puh. 029 534 3626
[email protected]

Hoitourakat kartalla

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta