Hyppää sisältöön

Luumäki-Imatra-ratahanke: Tyrmin sillan rakentaminen aiheuttaa liikennemuutoksia Joutsenossa keväällä

Julkaistu 25.02.2020

Tulevan kaksoisraideosuuden Joutseno-Rauha-välin alueurakassa Tyrmin nykyinen silta korjataan ja eteläpuolelle rakennetaan uusi silta lisäraidetta varten. Rakennustyöt aiheuttavat liikennejärjestelyitä maaliskuun alusta lähtien.

Tyrmin silta ylittää Teollisuustien nykyisen ratasillan vieressä. Maaliskuusta lähtien, 2.3. alkaen, Teollisuustie suljetaan ajoneuvoliikenteeltä kunnallistekniikan laitteiden ja putkistojen siirtotöiden takia. Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät kulkemaan siltapaikan läpi normaalisti liikenteenohjausmerkkejä noudattaen. Vaihe kestää arviolta viisi viikkoa. Ajoneuvoliikenteen kiertotie viitoitetaan maastoon.

Tyrmin sillan rakentaminen liittyy Luumäki-Imatra-ratahankkeessa rakennettavaan Joutseno-Imatra-kaksoisraideosuuteen. Työt ovat osa kaksoisraiteen ensimmäistä alueurakkaa, joka sijoittuu Joutseno-Rauha-välille. Urakkaan kuuluu nykyisen raiteen perusparannus ja uuden raiteen rakentaminen Joutsenon ja Rauhan välille.

Tyrmin sillan varsinaiset rakennustyöt alkavat huhtikuussa

Huhtikuussa alkavat sillanrakentamiseen liittyvät työt, jotka ajoittain sallivat liikenteen kulun työmaan läpi. Ajoneuvoliikenne kulkee kiertoreitillä. Sillan rakentamisen aikana ajoneuvoliikenne pääsee kulkemaan siltapaikan läpi rakentamisen sen salliessa, mutta tielle tulee 3,7 metrin korkeusrajoitus. Jalankulun ja pyöräilyn väylä pyritään säilyttämään avoimena lähes koko sillan rakentamisen ajan. Jalankulkuun voi kuitenkin tulla ajoittaisia sulkuja.

Hankeen tavoitteena on avata katu taas kaikelle liikenteelle loppukesästä 2020.

 

Lisätietoja:

Tommi Rosenvall, projektipäällikkö, Väylä, puh. 029 534 3830

Kimmo Saarela, projektipäällikkö, Welado Oy, puh. 040 712 9434

Luumäki-Imatra-ratahankkeen ajankohtaiset liikennejärjestelyt: https://vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke/hankkeen-liikennejarjestelyt

 

Liitteet:

Liikenteen kiertoreitti kartalla

 

Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Hanke Facebookissa: https://facebook.com/luumakiimatra

 

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, sekä parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.

Liitteet

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta