Hyppää sisältöön

Liikennekatko Karjalan radalla 25.-26.5.

Julkaistu 21.05.2019

Tulevana viikonloppuna rataliikenne katkaistaan Luumäki-Imatra-ratahankkeen (LUIMA) urakoilla tehtävien työvaiheiden vuoksi.

Pitkässä, 20 tunnin liikennekatkossa saadaan tehdyksi useita toimenpiteitä:

  • Saimaan kanavan uuteen ratasiltaan liittyen tehdään massanvaihtoja rataoikaisun liityntäalueella. Massanvaihdoilla on tarkoitus vahvistaa uuden ja nykyisen ratalinjan liitäntäalueen alusrakenteen pohjaa. Massanvaihto on usein käytetty pohjanvahvistusmenetelmä, missä huonosti kantava tai kokoonpuristuva pohjamaa korvataan kantavalla täyttömateriaalilla.
  • Kesolan alikulkusillan rakennustyömaalla käynnistetään paalutustyöt.
  • Muukon uuden vaihteen asennus sekä raiteen jatkamisen edellyttämiä massanvaihtoja
  • Pohjatutkimuksia Lappeenranta – Joutseno -välillä

”Pahoittelemme liikennejärjestelyistä aiheutuvaa haittaa matkustajille ja tavaraliikenteelle. Pidemmät katkot ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta saamme tehtyä isoja ja vaativia työvaiheita kerralla valmiiksi. Esimerkiksi massanvaihtoja ei voida tehdä junaliikenteen lomassa,” LUIMA-hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall kertoo.

Suunnitellun aikataulun mukaan liikennekatko alkaa lauantaina 25.5 kello 17 ja päättyy sunnuntaina 26.5. kello 13.

Hankkeen pitkät liikennekatkot vuonna 2019

Seuraava suunniteltu 20 tunnin liikennekatko on 1.6-2.6. Myös syys- ja lokakuulle on aikataulutettu 20 tunnin liikennekatkoja.

Liikennekatkojen aikana matkustajajunat korvataan bussikuljetuksilla. Kuljetuksista löytyy lisätietoja VR:n sivuilta vr.fi.

 

Lisätietoja:

Tommi Rosenvall, projektipäällikkö, Väylä, 029 534 3830

Kimmo Saarela, projektipäällikkö, Welado Oy, 040 712 9434

 

Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Hanke Facebookissa: https://facebook.com/luumakiimatra

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, sekä parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta