Hyppää sisältöön

Liikenne Yhdyskunnantiellä katkaistaan maanantain ja tiistain välisenä yönä

Julkaistu 31.08.2018


Tuusulanväylälle Yhdyskunnantien kohdalle rakennetaan bussipysäkit sekä tarvittavat kaistajärjestelyt joukko- ja henkilöliikenteelle. Sillan muotin purkaminen katkaisee hetkellisesti liikenteen Yhdyskunnantiellä maanantain 3.9. ja tiistain 4.9. välisenä yönä.

Sillan muotin purkaminen tapahtuu maanantain ja tiistain välisenä yönä noin klo 1−5. Työn aikana Torpparinmäkeen ja Paloheinään pääsee esimerkiksi Pakilan liittymän kautta ajamalla Kehä I:tä länteen ja kääntymällä Länsi-Pakilan/Paloheinän liittymästä. Jalankulku opastetaan Tuomarinkylänpolun kautta.

Työn jälkeen liikenteen kulku Yhdyskunnantielle ja jalankulku alueella palautuvat ennalleen. Purkujäte kuljetetaan välittömästi pois tiealueelta.

Työt ja väliaikaiset liikennejärjestelyt hankkeessa toteutetaan siten, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa lähialueen asukkaille ja tienkäyttäjille.

Tiedotteen liitteessä on lisätietoja kohteesta ja jalankulkijoiden kiertotiestä.

 

Liitteet

Lisätietoja hankkeesta

Verkkosivulta https://www.liikennevirasto.fi/kaikki-hankkeet/tuusulanvaylan-vaihtopysakit-yhdyskunnantien-kohdalla#.WqeEO2eweUk
Facebook-sivulta https://www.facebook.com/Tuusulanvaylanvaihtopysakit/

Projektipäällikkö

Liikennevirasto, projektipäällikkö Riitta Parviainen, [email protected], 050 5766 508

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta