Hyppää sisältöön

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kannustaa kuntia Digiroadin ylläpitotalkoisiin – Digiroadin kesätyökampanja on käynnistynyt

Julkaistu 13.3.2018

Vielä vierähtää useampi kuukausi ennen kuin lehdet ovat puissa ja kesä saapuu. Kesätyöntekijöiden rekrytointi on kuitenkin jo tällä hetkellä monessa kunnassa käynnissä. Tänään käynnistyvässä Digiroadin kesätyökampanjassa kuntia kannustetaan hyödyntämään kesätyöntekijöitään kunnan Digiroad-aineiston päivittämiseksi ajan tasalle.

Kuvassa digiroad-kampanjan logo, jossa tekstiä ja taustalla pyöräilijä ja pakettiauto kesäisissä maisemissa.

Kampanjan suojelijana toimii liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. ”Tieto on liikenteen viides muoto ja siitäkin näkökulmasta koko ajan entistä tärkeämpi. Elämme nykyisin todella digitalisoituneessa yhteiskunnassa, ja liikenne on voimakkaasti palveluistumassa, jolloin tiestödataa tarvitaan myös palveluiden kehittämiseksi ja edistämiseksi”, ministeri Berner toteaa.

Päivittämällä Digiroad-aineiston ajan tasalle kunta voi osaltaan vaikuttaa ajantasaisen liikennetiedon saatavuuteen yhteiskunnan ja turvallisuuden kannalta hyödyllisissä ja kriittisissäkin palveluissa kuten myös suunnittelun ja tutkimuksen tukena. Ajantasainen tiestötieto ja sen säännöllinen ylläpito parantaa huomattavasti kuntien edellytyksiä olla liikennepalveluiden osalta aktiivinen edelläkävijä.

Kesätyökampanja tarjoaa koulutusta ja vinkkejä Digiroadin ylläpitoon

Digiroadin kesätyökampanjassa kannustetaan kuntia hyödyntämään kesätyöntekijöitään Digiroad-aineiston päivittämisessä. Ajan tasalle päivitetyn aineiston ylläpito on helppoa ja vaivatonta. Digiroad-operaattori tarjoaa kunnan kesätyöntekijöille perehdytyksen Digiroadin ylläpitoon. Kesätyöntekijöiden koulutuswebinaari järjestetään kesäkuun 12. päivä. Osana kesätyökampanjaa julkaistaan lisäksi kevään aikana Digiroadin ylläpitoon ja hyödyntämiseen liittyviä vinkkejä ja ideoita.

Kesäkuun webinaariin voi ilmoittautua jo nyt. Kaikki Digiroad-aineiston ylläpidon kanssa työskentelevät ovat luonnollisesti tervetulleita mukaan. Digiroad-operaattorilta voi tilata jo etukäteen valmiiksi käyttäjätunnukset Digiroadin ylläpitosovellukseen. Tarvittaessa operaattori tarjoaa myös henkilökohtaista opastusta Digiroad-aineiston ylläpitoon.

Tiestödata on liikennepalveluiden elinehto

Ajantasaisen ja luotettavan tiestödatan merkitys ja hyödyntäminen ovat ennennäkemättömän voimakkaassa kasvussa.

”Tulevaisuudessa on kyse entistä enemmän MaaS-palveluiden kehittämisestä ja sen hyödyntämisestä, mutta myöskin esimerkiksi siitä, miten matka-aikoja pystytään ennakoimaan, miten arjen sujuvuutta pystytään parantamaan, mitkä ovat tulevaisuuden automaattiliikenteen edellytykset sekä miten joukkoliikenteessä voidaan paremmin hyödyntää paikkatietoa”, ministeri Berner luonnehtii.

Tulevaisuudessa kuluttajat, kansalaiset sekä elinkeinoelämä nousevat entistä vahvemmin liikennepalveluiden tuottamisen keskiöön. ”Luulen, että ne asiat, joita me kuvittelemme olevan vuonna 2050, ovat olemassa todennäköisesti jo vuonna 2030. Muutokset tapahtuvat nopeammin kuin uskalletaan ajatella tai kuvitella niiden tapahtuvan. Uskon, että vuonna 2050 meillä on liikennemuodot hyvinkin integroituina yhteen liikennejärjestelmään ja uskon, että kaikki liikennemuodot ovat automatisoituneita. Uskon myöskin, että data liikkuu paljon suuremmalle porukalle kuin vain niille, jotka infrastruktuuria käyttävät ja että siitä hyötyy paljon suurempi elinkeino kuin pelkästään tien päällä kulkevat tai palveluita juuri siinä infrastruktuurin yhteydessä hyödyntävät, kuten esimerkiksi matkailuala, kauppa tai muut palveluntuottajat”, ministeri Berner kuvailee.

Mikä Digiroad?

Liikenneviraston Digiroad-aineisto tarjoaa tietoa tieverkon sijainnista ja ominaisuuksista digitaalisessa muodossa. Digiroadiin on koottu koko Suomen tie- ja katuverkon keskilinjageometria sekä tiestön tärkeimmät ominaisuustiedot.

Digiroad on ollut käytössä vuodesta 2004. Aineisto on avointa ja ilmaiseksi kaikkien käytettävissä.

Digiroadin tietosisällön rungon muodostaa keskilinjageometria eli tiestön sijaintitieto. Se saadaan Digiroadin käyttöön suoraan Maanmittauslaitokselta. Tiestöön liittyvät ominaisuustiedot kuten nopeusrajoitukset päivitetään valtion teiden osalta ELY-keskusten vastuulla olevan Tierekisterin tietojen pohjalta.

Kunnilla on puolestaan tärkeä tehtävä katujen ominaisuustietojen päivittämisessä Digiroadiin. Tällaisia ominaisuustietoja ovat esimerkiksi nopeus- ja kääntymisrajoitukset sekä joukkoliikenteen pysäkit. Ominaisuustietoja eli tietolajeja on kaikkiaan noin kolmekymmentä, ja kuntia kannustetaankin tietolajien laajaan päivitykseen. Tietojen päivitys tapahtuu ylläpitosovelluksessa verkkoselaimen välityksellä.

Kuvassa ministeri Anner Berner

Liikenne- ja viestintäministeriö edistää aktiivisesti liikennedatan hyödyntämistä

Digiroad-aineistoa hyödynnetään esimerkiksi reittisuunnittelussa, navigaattorilaitteissa, liikenneturvallisuuden parantamiseen liittyvissä palveluissa, kaavoituksessa, liikennesuunnittelussa, pelastustoimessa sekä infraomaisuuden hallinnassa.

Liikenne- ja viestintäministeriössä on tehty paljon avoimen liikennedatan hyödyntämisen edistämiseksi. Töitä tehdään esimerkiksi datan avaamisen, lainsäädännön sekä my data -mallin kehittämisen suhteen. ”Olemme toivoneet, että virastojemme tiedot ovat mahdollisimman paljon avoimessa tietorajapinnassa laadukkaasti vietynä niin, että elinkeinoelämän toimijat pystyvät aidosti kehittämään uusia palveluita. Meillä on myös laki liikenteen palveluista hyvin pitkällä, ja avoimien tietorajapintojen osalta jo voimassakin. Ja tästäkin näkökulmasta pyrimme huolehtimaan siitä, että meillä hyödynnetään aidosti avoimia tietorajapintoja palveluiden kehittämiseksi”, ministeri Berner kertoo.

”Kuntien yksi kilpailukyvyn elementti on saavutettavuus, millä tavalla löydetään perille ja kuinka helppoa liikkuminen on.” -Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeri

Ministeri Bernerin viesti kunnille: Ajantasaisesta Digiroad-aineistosta hyötyvät kaikki!

Avainrooli Digiroad-aineiston tulevaisuuden suhteen on Suomen kunnilla.

Ilman kuntien aktiivista ylläpitotyötä Digiroad ei pysy ajan tasalla. Tällöin aineistosta saatava lisäarvo niin liiketoiminnassa kuin julkishallinnossakin heikkenee.

Esimerkiksi maaseutualueilla avoimet ja ajantasaiset tiestöaineistot voivat osaltaan edistää haja-asutusalueiden palveluiden kehittymistä. Paikalle kutsuttava kauppa-auto, postiautot sekä muu palvelutuotanto tarvitsevat kaikki luotettavaa tiestötietoa.

”Maaseutu mielestäni on ehkä juurikin se, jolla on eniten voitettavaa avoimista tietorajapinnoista ja reaaliaikaisesta tiestödatasta. Sitä kautta saadaan palveluita rakennettua haja-asutusalueille tai alueille, jotka ovat olleet enemmänkin näivettymässä”, Berner toteaa.

Moni kunta ylläpitää tiestöön liittyviä tietoaineistoja sisäiseen käyttöön, joten työmäärällisesti kyse on usein lähinnä tietojen siirtämisestä kunnan järjestelmien ja Digiroad-ylläpitosovelluksen välillä.

”Ajantasaisesta Digiroad-aineistosta hyötyvät kaikki. Kannattaa olla mukana huolehtimassa siitä, että meillä on ajantasaista tietoa tiestöstä ja muodostamme yhden palvelualustan tulevaisuudessa kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Kuntien yksi kilpailukyvyn elementti on saavutettavuus, millä tavalla löydetään perille ja kuinka helppoa liikkuminen on.  Ihmiset tulevat tulevaisuudessa liikkumaan entistä enemmän kuin koskaan. Ja siitä näkökulmasta kenelläkään ei ole oikeastaan varaa jäädä tämän ulkopuolelle”, ministeri Berner toteaa.

 

Digiroad-operaattori palvelee:

puh. 040 507 2301 (klo 9-16)
info(a)digiroad.fi
Liity Digiroadin Slack-keskustelukanavalle
Digiroad Twitterissä
Digiroadin etusivulle


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta