Hyppää sisältöön

Kt 77 parantaminen Viitasaarella etenee rivakasti – tiellä liikkujia kehotetaan varovaisuuteen

Julkaistu 07.06.2016

Kantatien 77 parantaminen välillä Taimoniemi–Keitele on hyvässä vauhdissa. Maanrakennus- ja pengerrystöistä sekä sillankorjaustöistä aiheutuu liikenteelle pistemäistä haittaa koko kesän ajan, ja tiellä liikkujilta toivotaan varovaisuutta.

Työt ovat käynnissä koko hankeosuudella. Maanrakennustyöt ja vuoden 2016 aikana parannettavan osuuden pengerrystyöt etenevät suunnitellusti. Myös hankkeeseen kuuluvien neljän sillan Kärnän, Kyrönpuron, Toulatjoen ja Suvannonjoen siltojen  korjaustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Silloilla on väliaikaisesti käytössä vain yksi ajokaista. Siltakohteet valmistuvat heinäkuun loppuun mennessä.

Tien suoristaminen Toulatjoen kohdalla, ennen niin kutsuttua Hukkanan mutkaa, valmistuu heinäkuun loppuun mennessä.Liikenteelle korjaustyöstä ei aiheudu merkittävää haittaa, sillä vanha tieosuus pysyy käytössä.

Tiellä liikkujia kehotetaan varovaisuuteen

Maanrakennus- ja pengerrystöistä sekä sillankorjaustöistä aiheutuu liikenteelle pistemäistä haittaa koko hankeosuudella, sillä töitä tehdään liikenteen seassa.

Työkohteilla on pääsääntöisesti käytössä yksi ajokaista ja liikennevalo-ohjaus. Siltakohteilla on käytössä yksi ajokaista ja itseohjautuva liikenne. Lyhyitä liikenteen pysäytyksiä on tiedossa koko kesän ajan, ja pysäytykset kestävät enimmillään 12 minuuttia kerrallaan. Pengerryskohteissa on kesä- ja heinäkuun aikana käytössä kohdekohtaisia kiertotieratkaisuja.

Työmaakohteissa on voimassa 30 km/h nopeusrajoitus, ja tielläliikkujia kehotetaankin erityiseen varovaisuuteen.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Jarmo Niskanen, p. 0295 34 3127, [email protected]

Hankkeesta löytyy tietoa myös netistä www.liikennevirasto.fi/kt77

Kantatie 77 parantaminen välillä Viitasaari–Keitele -hankkeen tavoitteena on kaikkien tienkäyttäjien turvallisuuden lisääminen ja liikenteen sujuvuuden varmistaminen tärkeällä länsirannikon ja Itä-Suomen välisellä poikittaisella tieyhteydellä. Hankkeessa muun muassa parannetaan näkyvyyttä ja vähennetään korkeuseroja ja tien kaltevuutta. Tietä myös levennetään. Hanke käynnistyi kesällä 2015 ja se valmistuu vuonna 2017.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta