Hyppää sisältöön

Koronavirus: Ohjeet urakoitsijoille ja konsulteille

Julkaistu 24.3.2020

Ulkona tehtäviin urakoihin liittyvät työt ovat yhteiskunnallisen vastuumme näkökulmasta sellaista työtä, jota on tehtävä myös poikkeusolosuhteissa. Väylä on antanut ohjeet rakentamisen ja kunnossapidon tehtävissä toimiville urakoitsijoille ja konsulteille.

· Työmaalle ei saa tulla sairaana eikä oireisena.

· Suunnittelu- ja rakennuttajakonsulttien toimistohenkilöstön tulee tehdä mahdollisuuksien mukaan etätyötä työmaalla työskentelyn sijaan.

· Urakoiden valvojat osallistuvat työmaatoimintaan kuten normaalisti, mutta pitävät riittävän etäisyyden muihin työmaalla oleviin henkilöihin.

· Työmaaparakkien käyttöä tulee välttää.

· Työmaakokoukset on pidettävä ensisijaisesti Skypellä ja jollei tämä onnistu, niin kokous on pidettävä riittävän isoissa tiloissa, joissa on mahdollisuus pitää riittävä etäisyys henkilöiden välillä.

· Sairastumistapausten määrän ollessa merkittävä, tulee palveluntuottajan olla välittömästi yhteydessä tilaajaan jatkotoimenpiteistä päättämiseksi.

· Mikäli työt joudutaan keskeyttämään, tulee ne jättää vaiheeseen, josta ei aiheudu vaaraa ulkopuolisille eikä työmaan työntekijöille. Keskeytyksestä tulee välittömästi ilmoittaa Väylälle.

· Konsultit ja valvojat toimivat oman yrityksensä valmius- ja varautumissuunnittelun mukaisesti ja toimittavat Väylälle tiedon muuttuneesta tilanteesta toiminnassaan.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta