Hyppää sisältöön

Kesä muuttaa liikennejärjestelyjä Seinäjoen ohikulkutiellä

Julkaistu 01.05.2016

Seinäjoen itäisen ohikulkutien rakentaminen on edennyt jouhevasti ja kesää kohti rakentamisen tahti vain kiihtyy. Nurmon eritasoliittymän rakennustyömaa vaikuttaa liikennejärjestelyihin kesän aikana. Pohjan valtatien kiertotie on käytössä heinäkuuhun asti, jonka jälkeen Nurmon keskustan suunnan liikennejärjestelyihin tulee muutoksia. Keski-Nurmontien kiertotie on käytössä syksyyn saakka ja kevyttä liikennettä ohjataan kesän aikana uusille reiteille. Matalamäen eritasoliittymä ja sen yhteydessä oleva rekkaväylä avataan liikenteelle kesäkuun loppuun mennessä. Kertunlaaksontie saadaan käyttöön koulujen alkuun mennessä. Kaikki sillat valmistuvat kesän aikana.

 

Toukokuusta heinäkuuhun tehtäviä töitä:

Rengonkylän alueella tehdään luiskia ja vihertöitä sekä muotoillaan läjitys-alueita. Kevyen liikenteen väylillä työstetään kantavia kerroksia ja päällysteitä. Loput melukaiteet asennetaan ja melukaiteita saumataan.

Liikennejärjestelyt: 50 km/h työkohteiden kohdalla.                    

Seinäjoen ja Eskoon eritasoliittymän välillä muotoillaan läjitysalueita ja työstetään luiskia. Vihertyöt ja kiveykset päästään aloittamaan toukokuussa. Kevyen liikenteen väylillä tehdään rakennekerroksia ja päällysteitä.

Liikennejärjestelyt: 50 km/h nopeusrajoitus maantiellä 694 / Törnäväntiellä ja muissa työkohteissa.

Eskoon eritasoliittymästä Routakalliolle rakennetaan kantavaa kerrosta ja meluvalleja, päällystetään ramppeja ja muotoillaan luiskia. Melukaiteita saumataan.

Liikennejärjestelyt: Routakallion rampit ovat ainoastaan työmaan käytössä, nopeusrajoitus 50 km/h.

Tampere-Seinäjoki ja Haapamäen junaratojen välisellä alueella asennetaan riista-aitaa ja muotoillaan luiskia.

Liikennejärjestelyt: Nopeusrajoitus 50 km/h työkohteissa.

 

Haapamäen radalta Mäki-Hakolantielle 

Haapamäen radan ja Kuortaneentien välillä Matalamäen eritasoliittymässä rakennetaan kantavia kerroksia ja päällystetään sekä rampit että Rekkaväylä. Pengerkaiteen asentamisen lisäksi tehdään luiskatöitä, muotoillaan läjitysalueita ja asennetaan riista-aitaa.

Kuortaneentien ja Mäki-Hakolantien välillä kiilataan louherakennetta, työstetään kantavaa kerrosta ja päällystystöitä. Siltojen alustoilla tehdään kuivatus-rakenteita, luiskia työstetään sekä muotoillaan meluvalleja.

Liikennejärjestelyt: Mäki-Hakolantiellä on käytössä kiertotie, työkohteiden kohdalla 50 km/h rajoituksia. Matalamäen eritasoliittymä ja rekkaväylä ava-taan liikenteelle kesäkuun loppuun mennessä.       

Mäki-Hakolantieltä Nurmoon ulottuvalla hankeosalla työstetään kuivatusrakenteita, luiskia, rakennekerroksia sekä suoritetaan päällystys- ja kaidetöitä. Valaisinjalustoja ja putkituksia asennetaan. Siltatöistä päästään valamaan toukokuussa urakan viimeisen, sillan S25 kansi. Silloilla tehdään kaidetöitä ja kansien vesieristyksiä. Sillat valmistuvat kesän aikana.

Liikennejärjestelyt: Kiertotie Pohjan valtatiellä on käytössä heinäkuuhun saakka. Nurmon keskustan suunnan liikennejärjestelyissä on muutoksia kesän aikana, niistä tiedotetaan myöhemmin. Kiertotie Keski-Nurmontiellä on käytössä syksyyn. Kevyen liikenteen kiertoteillä tulee reittimuutoksia kesän aikana. Kertunlaaksontie saadaan liikenteelle koulujen alkuun mennessä. Työkohteiden kohdalla 50 km/h rajoituksia. 

 

Lisätietoja antavat

Liikennevirasto:

Projektipäällikkö Ari Mäkelä,  puh. 0295 34 3567

[email protected]

 

Skanska Infra Oy

Projektipäällikkö Sami Immonen, puh. 050 414 7236 

[email protected]

Työmaapäällikkö Sami Laakso, puh. 050 380 3105

[email protected] 

 

Hanke verkossa

liikennevirasto.fi/seinajoenitainenohikulkutie

facebook.com/vt19seinajoki

Vt 19 YouTube 

Flickr-kuvapankki 

Liitteet

 

 Seinäjoen itäinen ohikulkutie

Valtatie 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie -projektissa rakennetaan 18,5 kilometrin mittainen, keskikaiteellinen ohituskaistatie uudelle paikalle Ilmajoen Rengonky-lästä Seinäjoen Nurmoon. 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta