Hyppää sisältöön

Kesä innosti suomalaiset veneilemään - sulutusten määrät kasvoivat

Julkaistu 17.08.2020

Suomalaisten lisääntynyt veneilyinto on näkynyt valtion sulkukanavilla. Sulutuksia on tehty monin paikoin rutkasti enemmän kuin viime vuonna.

"Huviveneilijät ovat esimerkiksi löytäneet Suomen kauneimman venereitin Heinävedellä. Reitin varrella sijaitsevien kanavien sulutusmäärät ovat lähes tuplaantuneet viime vuodesta", kertoo sisävesiväylien yksikönpäällikkö Tero Sikiö Väylävirastosta.

Vakuuttavaa kasvua on ollut myös vesireitillä Tahkosta Kuopioon. Reitiltä löytyvän Juankosken kanavalla sulutuksia oli viime vuonna heinäkuun loppuun mennessä vajaa 500 kappaletta. Tänä vuonna sulutuksia on tehty samassa ajassa lähes 900.

"Tahkon reitillä ei ole ollut yhtä vilkasta sitten avauskesän 2002", sanoo Sikiö.

Aivan kaikilla sulkukanavilla kesä ei kuitenkaan ole lisännyt veneilyä. Saimaan kanavan matkustaja- ja huviveneliikenne on romahtanut Suomen ja Venäjän matkustusrajoituksia johtuen. Myös Pielisen reitillä matkustajamäärät ovat vähentyneet.

Rahtialukset kulkeneet vilkkaasti syväväylillä

Vaikka Saimaan kanavalla liikennemäärät ovat tippuneet, rahtimäärät ovat selvässä nousussa. Tänä vuonna tammi-heinäkuun aikana Saimaan kanavan läpi rahtia on kulkenut melkein 584 000 tonnia, kun taas viime vuonna jäätiin alle 379 000 tonniin. Nousua selittää osittain viime vuotta pidempi liikennekausi.

Myös muilla sisävesien syväväylillä rahtialuksia on kulkenut hieman viime vuotta enemmän. Esimerkiksi Taipaleen kanavalla rahtimäärät ovat nousseet.

Valtion sulkukanavat ovat toimineet pääasiassa hyvin

Vaikka sulutuksia on tehty aikaisempia vuosia enemmän, ovat sulkukanavat laitteineen toimineet varsin hyvin. Vikoja ei ole ilmennyt edellisvuosia enempää.

Kesän pisin vikatilanne tapahtui Heinäveden reitillä Karvion kanavalla. Kanava oli noin viikon poissa käytöstä kynnysvaurion vuoksi. Päivö-myrskyn aiheuttamat sähkökatkot vaikeuttivat korjauksia.

"Vaikka yleensä sulkukanavat toimivat, niin toki veneilijän näkökulmasta jokainen vikatilanne harmittaa, jos sellainen osuu omalle kohdalle", Sikiö kertoo.

Suomen vilkkain kanava on tänäkin vuonna ollut Vääksyn kanava. Siellä sulutuksia on tehty veneilykauden alusta heinäkuun loppuun mennessä reilu 3200 kertaa.

Väyläviraston ylläpitämistä kanavista ja silloista löydät lisätietoa osoitteesta https://vayla.fi/vesivaylat/kanavat

Lisätietoa

Yksikönpäällikkö Tero Sikiö
p. 0295 34 3409
tero.sikio(at)vayla.fi

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta