Hyppää sisältöön

Keravalla aloitetaan melusuojauksen rakentaminen osana ratatöitä

Julkaistu 09.04.2019

Väylävirasto käynnistää Pasila–Riihimäki välityskyvyn nostamisen 1. vaiheen hankealueella meluesteiden rakentamisen viikolla 15. Meluesteitä rakennetaan huhti- ja toukokuun ajan Keravalla, jonka jälkeen meluesteiden rakentaminen jatkuu Järvenpäässä. Meluesteiden rakentaminen aiheuttaa joitakin poikkeavia järjestelyjä junaliikenteeseen Keravalla ja Järvenpäässä.

Meluesteiden suunnittelu pääradalle Keravan ja Järvenpään kohdalla käynnistettiin kesäkuussa 2017. Tavoitteena oli suunnitella teknisesti ja kustannuksiltaan toteuttamiskelpoinen sekä kaupunkirakenteeseen sovitettava meluesteratkaisu.

Meluesteiden rakentamisen ensimmäiset työvaiheet käynnistyvät Keravalla tällä viikolla. Meluesteiden rakentaminen alkaa pääradan länsipuolelta, asemalta pohjoisen suuntaan. Keravalla on tarkoitus rakentaa meluesteitä huhti- ja toukokuussa, jonka jälkeen meluesteitä siirrytään rakentamaan Järvenpäähän pääradan molemmin puolin. Meluesteet on tarkoitus saada valmiiksi Keravalla ja Järvenpäässä vuoden 2019 loppuun mennessä.

Melusuojauksen rakentaminen viivästyi vajaalla puolella vuodella. Hankkeen projektipäällikkö Riitta Parviaisen mukaan viivästymisen taustalla on halu varmistaa mahdollisimman laadukas lopputulos.

– Melusuojausten rakentaminen päästään aloittamaan noin puoli vuotta suunniteltua myöhemmin, koska meluseinäurakkaan sisällytettiin erillinen suunnittelu- ja kehitysvaihe. Tavoitteena oli saada laadukas ja kustannuksiltaan sekä rakennettavuudeltaan järkevä kokonaisuus. Halusimme panostaa erityisesti laatuun ja varmistaa, että olemme löytäneet laadullisesti sekä ulkonäöllisesti parhaimmat ratkaisut, Parviainen kertoo.

Meluesteet sijoittuvat Keravan ja Järvenpään kaupunkialueille rakennettuun ympäristöön. Meluesteiden suunnittelun lähtökohtana on ollut värityksen ja materiaalin avulla sovittaa ne mahdollisimman luontevasti osaksi muuta kaupunkiympäristöä. Esteiden pääväriksi valikoitui neutraali tumman harmaa ja niiden korkeus vaihtelee kahden ja kolmen metrin välillä maasto-olosuhteista riippuen.

Meluestetyöt vaikuttavat junaliikenteeseen

Meluesteitä joudutaan rakentamaan junaliikenteen ehdoilla. Yötyölupa meluesteiden rakentamiselle on myönnetty, sillä tietyt työvaiheet vaativat välttämättä yötöitä.

Rakennustyöt aiheuttavat poikkeavia järjestelyjä junaliikenteeseen ja raiteita joudutaan ajoittain varaamaan rakennustyökäyttöön. Työturvallisuuden takaamiseksi viereisille raiteille asetetaan nopeusrajoitukset, jotka vaikuttavat myös junaliikenteen kulkuun. Rakennustöistä johtuvista junaliikenteen laituriraidemuutoksista kuulutetaan asemilla.

Meluestetöiden etenemistä voi seurata hankkeen Facebook-sivulla: www.facebook.com/jarvenpaanlisaraide.

Liitteet

Helsinki–Riihimäki-hankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen on käynnissä vuosina 2016–2020. Lue hankkeesta lisää: https://vayla.fi/helsinki-riihimaki, www.facebook.com/jarvenpaanlisaraideVäylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta