Hyppää sisältöön

Kehä I:n liikennejärjestelyihin muutoksia Laajalahdessa 2.12. alkaen

Julkaistu 28.11.2019

Kehä I:n mittava parannushanke etenee Laajalahdessa. Sakkolantien ympäristössä on tehty paalutus­töitä sekä Kehä I:n itäpuolella Sakkolantien ja Kurkijoentien välillä louhintoja. Maanantaina 2.12. suljetaan moottoriajoneuvoliikenteen yhteydet Kehä I:lle Kurkijoentieltä sekä Ruukinrannantieltä. 

Muutokset vaikuttavat myös bussiliikenteeseen, jonka myötä HSL:n linjat 113, 113N, 212 sekä 213N siirtyvät käyttämään Turvesuontien yhteyttä Kehä I:lle. Raivaaja-aukion ja Laajalahden koulun pysäkit jäävät ajamatta ja Kirvuntiellä Laajalahden keskuksella otetaan käyttöön uusi korvaava linja-autopysäkki näille linjoille. Lisätietoja bussiliikenteen muutoksista HSL:n sivuilta.

Lähiviikkojen aikana tulee muutoksia myös jalankulun ja pyöräilyn väyliin Sakkolantiellä. Sakkolantien meren puolelle tullaan rakentamaan työnaikainen kiertoreitti. Myöhemmin joulukuussa otetaan käyttöön moottoriajoneuvoliikenteen kiertotie Kehä I:llä, jolloin liikenne siirretään länteen meneville kaistoille sekä niiden yhteyteen rakennettaville lisäkaistolle. Molempiin suuntiin säilyy kaksi kaistaa. Näihin liittyvistä muutoksista tiedotetaan erikseen lähempänä.

Kaikista hankkeeseen liittyvistä liikennejärjestelyiden muutoksista on mahdollista tilata WhatsApp-uutisviestit suoraan puhelimeen. Tilaaminen onnistuu lisäämällä ensin puhelimen yhteystietoihin numero 040 3629 896 ja sen jälkeen lähettämällä yhteystietoon WhatsApissa viesti TILAA ja oma nimi. Uutisviesti ei toimi, ellei numero ole tallennettuna yhteystietoihin.

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Jarmo Nirhamo, Väylä, puh. 029 534 3596, [email protected]

Projekti-insinööri Elina Keränen, Väylä, puh. 029 534 3637, [email protected]

Työmaainsinööri Timo Laitinen, GRK Infra Oy, puh. 050 434 2978, [email protected]

 

Raide-Jokeriin liittyvät tiedustelut:

raidejokeri.info/anna-palautetta

 

Seuraa hanketta:

Nettisivuillamme www.vayla.fi/keha-i-laajalahti

Facebookissa www.facebook.com/Keha1Laajalahti

 

Kehä I on pääkaupunkiseudun kehämäinen pääväylä, joka yhdistää Espoon Keilaniemen Helsingin Itäkeskukseen. Liikenteen ruuhkautuminen sekä Raide-Jokerin toteuttaminen edellyttävät toimenpiteitä välille Turvesuontie-Turunväylä. Hankkeessa rakennetaan uusi eritasoliittymä sekä lasketaan Kehä I:n tasausta. Hankkeen kustannusarvio on 30 miljoonaa euroa.

 

 

Liitteet

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta