Hyppää sisältöön

Karvion kanavan liikennekatko pitenee myrskyn takia

Julkaistu 01.07.2020

Heinävedellä sijaitsevan Karvion kanavan sulun yläportissa havaittiin viikonvaihteessa vaurio, joka estää sulutusten tekemisen. Vikoja korjataan parhaillaan, mutta korjaustoimenpiteet tulevat kestämään ennakkoon tiedotettua pidempään johtuen Päivö-myrskystä.

Myrsky on aiheuttanut muun muassa sähkökatkoksia ja vaikeuttanut korjausten tekemistä.

Sulku ei ole käytössä korjaustoimenpiteiden aikana. Uuden arvion mukaan kanava saadaan käyttökuntoon sunnuntaina 5.7. illalla. Korjausten aikatauluun voi tulla muutoksia, sillä vaurion laajuutta ei ole vielä päästy varmistamaan.

Jos aikatauluun tulee muutoksia, niistä tiedotetaan välittömästi.

Lisätietoja

Sami Rasa
Ylitarkastaja
Väylävirasto
p. 0295 34 3296
[email protected]

 

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta