Hyppää sisältöön

Junaliikenteen häiriöitä vastaan taistellaan öisessä Helsingissä

Julkaistu 19.10.2020 13.30

Helsingissä on huollettu lokakuussa ratoja lähes jokaisena yönä. Syynä tähän ovat olleet Helsingin ratapihan huoltoviikot. Ratoja on toki kunnostettu yöaikaan ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Lisääntyneen kunnossapidon uskotaan vähentävän ratainfraan liittyviä vikoja ja tekevän junaliikenteestä sujuvampaa.

Radan kunnossapitotöitä Helsingissä.
 
Kello on yli puolen yön ja suurin osa suomalaisista on tukevasti unten mailla. Helsingin ratapihalle nukkumattia ei ole päästetty. Radalla pyörii joukko keltaisiin huomioliiveihin puettuja miehiä ja otsalamppujen valo taistelee pimeyttä vastaan. Myös kipinät lentävät hitsauspaikalla ja puheensorinaa kuuluu sieltä täältä. Helsingin ratapihan huoltoviikot ovat täydessä vauhdissa.
 
Monesti radan kunnossapitoa joudutaan tekemään lyhyissä pätkissä, sillä vilkkaan junaliikenteen seassa kunnossapito on haastavaa. Nyt lokakuussa junaliikenne on voitu laittaa kokonaan tauolle yöaikaan monilla raiteilla, ja näin on syntynyt kunnossapidolle tärkeitä työrakoja.
 
"Olemme saaneet neuvoteltua kunnossapidolle totuttua pidempiä työrakoja. Näin kunnossapitoa voi tehdä laadukkaammin ja ehdimme tehdä myös mittavampia remontteja", kertoo kunnossapidon aluepäällikkö Eero Liehu Väylävirastosta.
 
Liehua komppaa myös Kuura-allianssin projektipäällikkö Antti Haapalahti GRK Railista.
 
"Pidempi työrako tarkoittaa, että aloittamiseen ja lopettamiseen menevä aika vähenee ja itse kunnossapidon tekemiseen käytettävissä oleva aika kasvaa. Huoltojen lisäksi voimme tehdä ennakoivaa kunnossapitoa vaihtamalla ikääntyneitä tai vikaantumisherkkiä osia ja komponentteja. Näin viat vähenevät", Haapalahti toteaa.
 
Huoltokatkojen aikana kunnossapito on monipuolista. Kunnossapito on mm. tehnyt:
  • vaihteiden ja niiden sähkökääntölaitteiden mittauksia, tarkastuksia, huoltoja ja vaihtoja,
  • raidevirtapiirihuoltoa sekä kytkentäkoteloiden, johdinliitosten ja johtimien tarkastuksia ja uusimisia,
  • opastinhuoltoa ja opastinlamppujen vaihtoa
  • sekä kasvillisuuden torjuntaa vesomalla.

Ratojen kunnossapito on luonteeltaan sellaista, ettei se yleensä näy ulospäin, mutta sen puuttuminen vaikuttaisi junaliikenteeseen nopeasti.

"Kyllä tästä hyötyvät kaikki junaliikenteen käyttäjät, kun viat vähenevät ja rautatieliikenne on täsmällisempää", kertoo Haapalahti.

Junaliikenteelle on ollut vain vähäistä haittaa ratatöistä, koska katkot ovat suunniteltuja ja ne tapahtuvat yöaikaan.

Allianssista hyviä kokemuksia

Uudellamaalla ratojen kunnossapidosta on vastannut keväästä alkaen Väyläviraston, Finrailin ja GRK Railin muodostama allianssi. Tiiviistä yhteistyöstä on ollut merkittävää hyötyä esimerkiksi työrakojen sopimisessa liikenteenohjauksen ja kunnossapidon välillä.

Myös tavoitteet ovat nyt yhteistyökumppaneilla yhteiset ja niiden eteen tehdään hartiavoimin töitä.

"Tavoitteina on matkustajille tärkeitä asioita, kuten myöhästymisminuuttien ja vikamäärien vähentäminen. Allianssissa nämä tavoitteet on helpompi jalkauttaa koko henkilöstöä koskevaksi. Tilaajalla ja urakoitsijoilla on siis sama päämäärä", Väyläviraston Liehu sanoo.

Myös GRK Raililla allianssi on otettu hyvin vastaan.

"Olemme voineet käsitellä asioita avoimesti ja ratkaista ongelmia yhdessä. Nyt sovittujen ja osittain jo toteutettujen huoltokatkojen onnistuminen on hyvä osoitus siitä, mitä yhdessä on mahdollisuus saavuttaa. Uskon, että yhteistyön ansiosta junaliikenteen täsmällisyys paranee", sanoo GRK Railin Haapalahti.

Väyläviraston, Finrailin ja GRK Railin muodostama allianssi vastaa Uudenmaan ratojen kunnossapidosta ainakin seuraavan viiden vuoden ajan. Kunnossapidon sopimus kattaa koko Uudenmaan rataverkon, joka sisältää mm. 315 km moniraiteista rataa, 1100 vaihdetta, ohjaus- ja turvalaitejärjestelmät, 440 siltaa, 23 km tunneleita järjestelmineen sekä liikennepaikat ja ulkoalueet.

Lisätietoa

Eero Liehu,
radan kunnossapidon aluepäällikkö,
Väylävirasto,
puh. 029 534 3894
[email protected]

Antti Haapalahti,
Kuura-allianssin projektipäällikkö,
GRK Rail,
puh. 040 526 2371
[email protected]

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta