Hyppää sisältöön

Euroopan suurin liikenteen tutkimuksen konferenssi TRA2020 järjestetään Helsingissä 27.-30.4. - ilmoittaudu mukaan!

Julkaistu 31.1.2020

TRA (Transport Research Arena) on Euroopan suurin liikenteen tutkimukseen keskittyvä konferenssi. Tänä vuonna konferenssi järjestetään Helsingissä 27.–30.4.2020 ja sen teemana on "Rethinking transport – towards clean and inclusive mobility."

TRA2020-tapahtuman mainos.

Kenelle?

Konferenssi on tarkoitettu erityisesti tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja yritysmaailman kohtaamispaikaksi liikenteen ja liikkumisen innovaatioihin, tutkimuksiin ja kokeiluihin ja niiden hyödyntämiseen ja kehittämiseen.

Tapahtuman odotetaan keräävän paikalle yli 3000 henkilöä. TRA2020:ssa pääset tapaamaan myös EU-komission ja eurooppaisten teknologiaplatformien edustajia erityisesti liikenteen ja tutkimuksen vastuualueilta.

Ohjelma

Neljän päivän aikana TRA2020-tapahtumassa on luvassa yli 100 sessiota. Teemoina ovat esimerkiksi älykäs infrastruktuuri, ilmastonmuutoksen vaikutukset liikkumiseen ja liikenteen innovaatiot. Äänessä tulevat olemaan myös Väylän asiantuntijat. Tapahtuman pääteemat jakautuvat eri päiville ja Tapahtuman kolmas päivä 29.4. keskittyy infrastruktuuriin.

Tutustu tästä ohjelmaan. Ohjelma tarkentuu vielä lähempänä tapahtumaa.

Ilmoittaudu mukaan

TRA2020-tapahtumaan voi ilmoittautua 13.2.2020 asti edullisempaan Early Bird -hintaan. Hinnat ja tarkemmat ilmoittautumistiedot löytyvät osoitteesta https://traconference.eu/registration/

Valmiiksi koottu näyttelyosasto on helppo ja tehokas tapa hankkia näkyvyyttä. Tilaamalla 9 neliömetrin näyttelypaketin pääset vaivattomasti tapaamaan liikekumppaneita sekä esittelemään organisaatiota, tuotteita ja tutkimustuloksia. Startup-yrityksille suunnattu, edullinen startup-paketti sisältää kompaktin 4 neliömetrin näyttelyosaston.

Tervetuloa esittelemään innovaatioita ja kuulemaan lisää EU:n rahoitusinstrumenteista! Voit varata myös tyhjää näyttelytilaa ja rakentaa osaston itse. Lisätietoa näyttelyalueen mahdollisuuksista: https://traconference.eu/exhibition-and-demos/become-an-exhibitor/

Muista myös  Transport Research Finland -seminaari!

Transport Research Finland -seminaari järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmat seminaarit on pidetty vuosina 2016 ja 2018. Vuoden 2020 seminaari järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 28.4.2020.

Seminaarissa esitellään monipuolisesti korkeatasoista Suomen tutkimusorganisaatioissa tehtävää liikennealan tutkimusta. Seminaari on loistava kohtaamispaikka moninaisille liikenteen alan sidosryhmille.

Seminaari on myös eurooppalaisen TRA2020 konferenssin (Transport Research Arena) virallinen side-event.

Lue lisää Transport Research Finland -seminaarista

---

TRA2020-tapahtuman järjestävät ja isännöivät Väylä, liikenne- ja viestintäministeriö, Traficom, Business Finland ja VTT yhdessä EU-komission kanssa.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta