Hyppää sisältöön

Euroopan ensimmäisen julkisen allianssihankkeen Lielahti–Kokemäen takuuaika päättyi tuloksekkaasti

Julkaistu 07.01.2020

Lielahti–Kokemäki-ratahankkeen viisivuotinen takuuaika on päättynyt vuodenvaihteessa. Hanke oli Euroopan ensimmäinen julkinen allianssihanke ja samalla yhteistoiminnallisten hankemuotojen tienraivaaja. Hanke onnistui vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin erinomaisesti.

Lielahti–Kokemäki-ratahankkeessa uudistettiin rataa 90 kilometrin matkalta sekä tehtiin vahvistustöitä, jotka mahdollistivat rataosan liikennöinnin 25 tonnin akselipainolla. Hanke toteutettiin Liikenneviraston (nykyinen Väylävirasto) ja VR Track Oy:n (nykyinen NRC Group Finland Oy) yhteisenä allianssihankkeenaja se valmistui etuajassa vuonna 2014. Uudistettu Lielahti–Kokemäki-rata palvelee paitsi alueen kuntien, myös valtakunnallisen elinkeinoelämän tarpeita.

Allianssihanke ylsi sille asetettuihin tavoitteisiin

Lielahti–Kokemäki-ratahanke oli Euroopan ensimmäinen julkinen allianssihanke. Allianssimallissa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat yhteisen projektiorganisaation, joka jakaa yhdessä hankkeen riskit ja hyödyt. Lielahti–Kokemäki-hanke oli yhteistoiminnallisten projektimuotojen pilottihanke, jonka myötä on uudistettu koko rakennusalan toimintakulttuuria.

"Tavoittelimme hankkeessa tuottavuuden parantamista niin kustannusten, turvallisuuden kuin läpimenoajankin suhteen. Lisäksi rakennushankkeiden toimintakulttuuria haluttiin kehittää luottamukseen perustuvaan ja avoimempaan suuntaan", hankkeen projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen Väylästä kiteyttää.

Kokonaisuutena hanke onnistui vastaamaan hyvin sille asetettuihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Hankkeen kestoa pystyttiin lyhentämään kokonaisuudessaan noin kaksi vuotta verrattuna perinteiseen toteutustapaan. Kokonaisbudjetti onnistuttiin alittamaan noin 1,6 miljoonalla eurolla.

Hankkeen rakentamisaikaisen junaliikenteen täsmällisyys oli huippuluokkaa. Rakentamisen aikana rataosalla liikennöi noin 27 000 junaa, joista vain 42 junavuoroa myöhästyi tai peruuntui rakennustöiden vuoksi. Myös hankkeen turvallisuustaso saatiin pidettyä korkeana koko hankkeen ajan. Hankkeen tapaturmataajuus säilyi hyvänä (kuusi tapaturmaa per 666 000 työtuntia) ja turvallisuutta koskien onnistuttiin luomaan toimivia ohjeistuksia, joita on voitu hyödyntää myös muissa hankkeissa.

Pilottihanke osallistui koko Suomen rakennusalan muutokseen

Lielahti–Kokemäki-hankkeen käynnistymisen jälkeen Suomeen on muodostunut uusi rakentamisen kulttuuri.

"Koko Suomen rakennusala on muuttunut merkittävästi allianssimallin käyttöönottamisen ansiosta.  Lielahti–Kokemäki-hanke oli koko alan ensimmäinen ja rohkea allianssimallin tienavaaja, joka on onnistumisillaan mahdollistanut yhteistoiminnallisten hankkeiden leviämisen", Väylän toimialajohtaja Pekka Petäjäniemi toteaa.

"Onnistumisen ehdoton avaintekijä on ollut tilaajan ja palveluntuottajan vilpitön yhteistyö ja kokonaisuuden hallinta hankkeen loppuun saakka, myös takuuaikana", Heiskanen kiteyttää.

Lisätiedot:

projektipäällikkö
Mikko A. Heiskanen
p. 029 534 3808
[email protected]

toimialajohtaja
Pekka Petäjäniemi
p. 029 534 3586
[email protected]

Hankkeen verkkosivut: www.vayla.fi/lielahti-kokemaki 

Lielahti−Kokemäki-hankkeen rakentamistyöt olivat käynnissä 1.6.2012−13.2.2015. Hanke toteutettiin allianssimallilla. Allianssin muodostivat Liikennevirasto ja NRC Group Oy, jotka vastasivat yhdessä hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta