Hyppää sisältöön

Saavutettavuusanalyysillä suunnitellaan paremmin toimivia kaupunkeja

Julkaistu 6.9.2019

Digiroadia, Väylän avoimen datan paikkatietopalvelua, on Espoon kaupungilla hyödynnetty jo pitkään esimerkiksi yleiskaavaosaston ja kaupunkitekniikan puolella. Yleiskaavaosastolla Digiroad-aineisto on käytössä erityisesti saavutettavuusanalyysien taustalla. Saavutettavuusanalyysillä tutkitaan sitä, miten kaupungissa voidaan liikkua paikasta toiseen eri kulkumuodot ja vuorokauden ajan huomioon ottaen. Saavutettavuuden huomioon ottaminen auttaa suunnittelemaan paremmin toimivia kaupunkeja.

Saavutettavuusanalyyseillä maaliin

Saavutettavuusanalyysi on tärkeä osa kaavasuunnittelua. Espoon kaupungin yleiskaavaosastolla pohditaan esimerkiksi, miten monen keskuksen kunta, jossa ihmiset asioivat päivittäin usean kaupunkikeskuksen alueella, voidaan kehittää helposti saavutettavaksi kaupungin strategian mukaisesti.

-Kaupungin verkostomaisuus on nostanut esiin saavutettavuuden, jota on pohdittu ja jalostettu mittavasti. Meillä saavutettavuus nähdään monimuotoisena: suunnitteluvaiheessa huomioidaan saavutettavuus kahden lähimmän keskuksen välillä Maankäyttöpotentiaalin eli MaaLin pisteytyksessä, avaa yleiskaavaosaston erikoissuunnittelija Juha Hiltula.

MaaLi on Espoon kaupungin käynnissä oleva projekti, jossa alueita pisteytetään sen mukaan, miten hyvin ne ovat saavutettavissa eri kulkumuodoilla nyt ja tulevaisuudessa. Pisteytys perustuu moneen tekijään: yhtenä on esimerkiksi alueen etäisyys rantaan tai miten alueelta pääsee asioimaan kahteen lämpimään kaupunki- tai paikalliskeskukseen.

-Espoossa saavutettavuus ajatellaan aina useasta eri näkökulmasta. Suuri rooli on etenkin joukkoliikenteen saavutettavuudella ja joukkoliikenneverkolla sekä erityisesti nyt isona trendinä esiintyvillä pikaraitioteillä, täsmentää Hiltula

Saavutettavuusanalyysit ovat koko Espoon laajuisia ja palvelevat maankäytön suunnittelua. Esimerkiksi Keran alueen suunnittelussa tarkasteltu osayleiskaavan mukaisia ratkaisuja etukäteen ja tutkittu miten ratkaisut vaikuttavat liikkumiseen alueella tulevaisuudessa.

- Olemme voineet tutkia esimerkiksi millaisia asiointimatkoja ja etäisyyksiä kaavasta seuraa. Palveluiden saavutettavuutta voidaan testata ja sen avulla suunnitella esimerkiksi 10 tai 15 minuutin kaupunginosa, jossa kaikki palvelut ovat saavutettavissa kyseisessä ajassa, Hiltula avaa.

Digiroad tärkeänä lähdeaineistona työkalujen taustalla

Yleiskaavaosastolla käytetään apuna sovelluksia ja työkaluja, jossa Digiroad toimii pohja-aineistona etenkin autoliikenteen saavutettavuuslaskelmissa.

- Nykyään kaavoituksen tukena käytetään yhä enemmän nykytilanteen saavutettavuuden lisäksi analyysejä uuden kaavan saavutettavuudesta. Saavutettavuusanalyyseillä pystytään muuttamaan jo olemassa olevaa verkkoa sekä testaamaan tieverkon ja joukkoliikenteen reittien muutosten vaikutuksia. Näin voidaan helposti tarkastella eri kaavavaihtoehtojen vaikutuksia tulevaisuuden saavutettavuuteen.

Helsingin yliopiston MetropAccess -reititin soveltuu hyvin tulevaisuuden joukkoliikenteen reittien mallintamiseen ja lisäksi käytössä on Helsinki Region Travel Time Matrix -aineisto, joskin Espoon kaupungin tapauksessa aineisto muunnettiin hieman yksityiskohtaisempaan ruutukokoon. Kerroimme Digiroadin roolista Helsinki Region Travel Time Matrixissa viime lokakuussa.

Ajantasaisia ominaisuustietoja kohti

Hiltula nostaa Digiroadista monia tärkeitä ominaisuustietoja. Vektorilinjan ohella korkealle sijoittuvat nopeusrajoitus- ja osoitetiedot. Digiroadia on käytetty myös osoitepaikannukseen, jolloin postiosoitteita on paikannettu Digiroadin osoitetietojen avulla.

-Olemme käyttäneet Digiroadia myös organisaation sisällä. Olemme esimerkiksi tutkineet miten muutto Espoon keskuksesta Otaniemeen vaikuttaa työmatkaan. Liikkuminen ja työmatka ovat tärkeitä tekijöitä arjessa, ja muutoksia on hyvä voida arvioida etukäteen, sanoo Hiltula.

Hiltula myös asettaa yhdeksi aineiston kehityskohteeksi ajantasaisuuden, vaikka tunnistaakin että tiedon ajantasaisena pitäminen on haaste kunnille datan suuren määrän ja resurssien niukkuuden vuoksi.

-Ajantasaiset nopeusrajoitukset ja osoitetiedot ovat tärkeitä ominaisuustietoja saavutettavuusanalyysille.

Tulevaisuudessa myös tarkempi tietojen topografia sekä reaalimaailman vastaavuus ovat aiempaa tärkeämmässä roolissa.

-Tulevaisuuden visiona toivon, että Digiroadiin olisi mahdollista tuoda 3D-tietoja. Mallinnusmaailma menee kolmiulotteiseen suuntaan, ja topografiatiedot palvelisivat tätä trendiä, päättää Hiltula.

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus

  • Noin 140 hengen organisaatio.
  • Espoon kaupunkisuunnittelukeskukseen kuuluvat yleiskaavaosasto, asemakaavaosasto ja liikennesuunnittelu.
  • Digiroad toimii lähdeaineistona työkalujen taustalla saavutettavuusanalyysissä.
  • Käytettävät työkalut:
    Helsingin yliopiston Acessibility Research Groupin Metrop access -työkalut
    Helsinki Region Travel Time Matrix
    Lisäksi käytössä ovat myös Esrin Network Analyst -työkalut.

Digiroadin etusivulle pääset tästä linkistä.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta