Skip to content

Vt 12 Tillola–Keltti: Valtatie 12 halkoo jälleen kalliota, kuten 50 vuotta sitten – louhintatyöt alkavat

Julkaistu 08.01.2019

Valtatiellä 12 alkavat louhintatyöt torstaina 10. tammikuuta 2019 ja kestävät noin kuukauden. Louhintaa tehdään suljetulla valtatieosuudella.

Valtatiellä 12 Iitin Tillolan ja Kouvolan Keltin välillä alkaa torstaina 10. tammikuuta noin kuukauden kestävä valtatien levitystyöhön kuuluva kalliolouhintatyö. Louhintatyöt sijoittuvat liikenteeltä suljetulle valtatieosuudelle, Kontjärven ja kiertotie 3:n välimaastoon (ks. kartta). Louhintaa tehdään noin 300 metrin pituisella alueella.

Liikenne pysäytetään hetkellisesti

Kalliolouhinnasta ei aiheudu liikenteelle haittaa, sillä rakenteilla oleva valtatieosuus on suljettu ja liikenne kulkee valtatien pohjoispuolella sijaitsevia kiertoteitä pitkin. Kiertotie 3:lla tehdään kuitenkin ajoittaisia liikenteen pysäytyksiä räjäytysten ajaksi.

Kiertotiet otettiin käyttöön loka-marraskuussa 2018.

Tie halkoi kallion 1960-luvulla

Valtatie 12 louhittiin aikanaan 1960-luvulla Kouvolan päässä kivilouhoksen läpi. Tältä kohdalta kivilouhosta louhitaan jälleen, kun nyt tehdään Tillola-Keltti -hankkeen parannustoimiin kuuluvaa tien leventämistä.

Valtatie 12 muutetaan Tillolan ja Keltin välillä kaksikaistaisesta nelikaistaiseksi ohitustieksi.

 

Lisätietoja:

Projektijohtaja Ilkka Kaarakainen, Destia Oy, p. 040 524 7319
Projektipäällikkö Jetro Matilainen, Väylä, p. 050 505 1513
Apulaisjohtaja Lars Westermark, Väylä, p. 029 534 3838

Hanke verkossa:

facebook.com/vt12tillolakeltti
vayla.fi/vt-12-tillola-keltti

Liitteet

Vt 12 Tillola–Keltti -hankkeessa rakennetaan keskikaiteellinen ohituskaistatieosuus ja sen rinnalle tehdään uusi päällystetty rinnakkaistie. Rinnakkaistien tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta. IItin Tillolaan, KymiRing-keskuksen kohdalle tehdään eritasoliittymä. Kouvolan Keltin eritasoliittymän sujuvuutta ja turvallisuutta parannetaan muun muassa rakentamalla uudet, nykyaikaiset rampit. 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta