Skip to content

Uuden liikenteenhallintajärjestelmän portaalien rakennustyöt sulkevat ajokaistoja Turunväylällä heinä-elokuussa

Julkaistu 25.06.2020

Väyläviraston hankkeessa Vt 1 Kehä III–Munkkivuori, vaihtuvat nopeusrajoitukset Turunväylälle (valtatie 1) aloitetaan 29.6.2020 opastinportaalien perustusten rakentaminen. Työt aloitetaan portaalista, joka sijaitsee Kehä I:ltä noin 1 km Turun suuntaan, ennen Turvesolmun eritasoliittymää. Siitä työt etenevät länteen päin Kehä III:a kohti. Viimeisenä rakennetaan Kehä I:n itäpuolella sijaitsevien portaalien perustukset. Perustusten rakennustyöt valmistuvat elokuun puoliväliin mennessä.

Portaalit ovat ajoradan kaistat ylittäviä teräsrakenteita, joihin tässä hankkeessa kiinnitetään vaihtuvia opasteita ja liikennemerkkejä. Portaalien perustusten rakentaminen vaatii liikennejärjestelyitä, koska perustuksiin kuuluvien jalustojen rakentaminen edellyttää syvien kuoppien kaivamista valtatien kaistojen viereen. Kaivantojen työturvallisuuden ja nykyisen tien vakauden takia kaivannot tuetaan työnaikaisilla ponttiseinillä. Useiden portaalien kohdalla joudutaan myös asentamaan paalut ennen jalustan rakentamista, jotta perustuksesta saadaan riittävän kestävä.

Liikenteelle rakennustyöt näkyvät paikoittaisena kaistojen sulkemisena ja nopeusrajoitusten alentamisena. Perustustyöt tehdään kesällä, jolloin liikennettä on vähemmän eikä kaistojen sulkemisesta aiheudu liikenteelle niin paljon haittaa.

”Kevään rakennustyöt urakassa ovat sujuneet hyvin, ja tähän asti liikennejärjestelyitä vaatinut sähkö- ja tietoliikennekaapeleiden suojaputkireittien rakentaminen maastoon on lähes valmis”, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Marja Wuori. ”Suojaputkireittien rakentamisessa pystyttiin hyödyntämään koronatilanteen aiheuttama liikenteen väheneminen ja rakentamaan suojaputkia alkuperäistä aikataulua nopeammin. Näin työstä on aiheutunut liikenteelle häiriötä vähemmän aikaa.”

Vallitseva koronatilanne on aiheuttanut häiriöitä hankkeessa käytettävien LED-opasteiden valmistamiseen. Opastetoimituksien viivästymisen takia järjestelmän käyttöönotto on siirtynyt noin kuukaudella eteenpäin alkuvuoteen 2021.

Lisätiedot:

(2.7.2020 asti) Projektipäällikkö Marja Wuori, Väylävirasto, puh. 029 534 3834, [email protected]

(3.7.2020 alkaen) Projektipäällikkö Jukka Hietaniemi, Väylävirasto, puh. 029 534 3513, [email protected]

 

Seuraa hanketta:

Nettisivuillamme: https://vayla.fi/vt-1-vaihtuvat-nopeusrajoitukset

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

 

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta