Skip to content

Rajanylityspaikkojen kehittämishankkeet: Vartiuksen rajanylityspaikan parannustyöt etenevät hyvin

Julkaistu 17.12.2020 8.05

 

Kuhmossa sijaitsevan Vartiuksen rajanylityspaikan parannustoimet ovat edenneet hyvin vuonna 2020. Vartiuksen rajanylityspaikan kehittämishankkeessa Väylävirasto parantaa ratarakenteita rajalla ja Ypykkävaarassa sekä kehittää tieliikenteen olosuhteita muun muassa kaistajärjestelyin. Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt uudistaa Tullin ja Rajavartiolaitoksen käytössä olevan Vartiuksen rajanylityspaikan rakennuksen.

Vartiuksen rajanylityspaikan tie- ja alueurakan työt ovat edenneet hyvin ja ne valmistuivat vuoden 2020 osalta marraskuussa. Tieliikenteen olosuhteita on kehitetty muun muassa lisäämällä lähtevän ja saapuvan liikenteen kaistoja, sekä laajentamalla ajoneuvojen tarkastusaluetta.
     Lisäksi urakka on sisältänyt rajanylityspaikan alueen aitaamisen sekä kahden uuden liukuportin rakentamisen, toisen maantielle ja toisen rautatielle. Myös alueen valaistus on uusittu. Kesällä 2021 suoritetaan alueen lopullinen päällystys sekä tiemerkinnät.
    – Koronasta johtuvat rajaliikenteen rajoitukset vähensivät rajanylityspaikan liikennettä merkittävästi. Tämä on helpottanut toteutusta, sillä pääosa töistä on tehty liikennöitävillä alueilla, kertoo projektipäällikkö Terhi Haapaniemi Väylävirastosta.

Vartiuksessa ja Ypykkävaarassa raiteisiin ja ratapihoihin liittyviä parannuksia

Työt Vartiuksen ja Ypykkävaaran liikennepaikoilla käynnistyivät elokuussa 2020. Vartiuksen liikennepaikalla on tehty raiteen jatkamiseen ja vaihdekujan siirtämiseen liittyen tulevan ja nykyisen ratapenkereen alle massanvaihtoa.
    – Ypykkävaaran liikennepaikalla on tehty vaihdealueiden ja raiteen massanvaihtoa sekä routasuojausta. Lisäksi Ypykkävaarassa rakennettiin yksityistien osuus, joka mahdollisti tasoristeyksen poiston ratapihan itäpäästä. Tasoristeyksen poisto mahdollistaa ratapihan jatkamisen kesällä 2021, kertoo rakennuttajakonsultin projektipäällikkö Jukka Ylönen Welado Oy:stä.
     Työt jatkuvat keväällä 2021 kummankin ratapihan jatkamiseen liittyvillä radan päällysrakenne- sekä sähkö- ja turvalaitetöillä. Jatketut raiteistot otetaan käyttöön vaiheittain syyskuussa 2021.

Tullin ja Rajavartiolaitoksen tilat nykyaikaistetaan

Vartiuksen rajanylityspaikan tilojen perusparannustyöt ovat käynnissä. Aikataulun mukaan peruskorjatut tilat ovat valmiit tammikuussa 2021. Kalusteiden asennuksen jälkeen tilojen käyttäjät pääsevät uudistettuihin tiloihin maaliskuussa 2021. 
    – Hanke on edennyt suunnitellun aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Tällä hetkellä tehdään sisätilojen väliseiniä, maalaustöitä ja LVIS-asennuksia, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Juha Keränen
    Koronatilanne ei ole vaikuttanut hankkeen etenemiseen, mutta harjannostajaisia ei päästy koronapandemian vuoksi viettämään, ja osa työmaakokouksista järjestetään etäyhteyksin.

Euroopan unionin ja Suomen rahoittama yhteistoimintahanke

Vartiuksen rajanylityspaikan EU-kehittämishankkeen budjetti on 8,15 miljoonaa euroa, johon tukea saadaan Karelia CBC -ohjelmasta 6,41 miljoonaa euroa. Karelia CBC on rajat ylittävän yhteistyön ohjelma, jolla lisätään alueen liikenneyhteyksien toiminnallisuutta.
      Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat Väylävirasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Rajavartiolaitos, Tulli, Senaatti-kiinteistöt, Säteilyturvakeskus, Pietarin direktoraatti, ITMF Oy ja Finrail Oy.
      Väyläviraston rakennuskohteiden, hankkeeseen liittyvien hankintojen kokonaisarvo, ilman myönnettyä tukea on noin 11,4 miljoonaa euroa. Tästä osalle kohdistuu EU-kehittämishankkeen tukea Karelia CBC-ohjelmasta. 

Vartiuksen rajanylityspaikka

Vartius on Suomen ja Venäjän välisen maantie- ja rautatieliikenteen kansainvälinen rajanylityspaikka. Se sijaitsee 65 km Kuhmon keskustasta koilliseen. Vartiuksen rajanylityspaikalla Rajavartiolaitos vastaa rajaturvallisuuden ylläpidosta ja muista lakisääteisistä valvontatehtävistä toimialueellaan. Tullin tehtävä on huolehtia siitä, että maahan tulevat ja maasta lähtevät tavarat liikkuvat valvotusti, ja että niiden tulliselvityksessä noudatetaan EU:n ja kansallisen lainsäädännön vaatimuksia. Euroopan unionin ulkorajaa, Suomen itärajaa, on Vartiuksessa Rajavartiolaitoksen vastuulla 22,1 km. Vuonna 2019 Vartiuksen rajanylityspaikalla kirjattiin 383 000 rajanylitystä.

  

Lisätietoja

Toteutuksen projektipäällikkö Terhi Haapaniemi, Väylävirasto
p. 029 534 3809, [email protected] 

Rajanylityspaikkojen kehittämishankkeet
Projektipäällikkö Jyri Mustonen, Väylävirasto
p. 029 534 3068, [email protected]

Väyläviraston rakennuttajakonsultin projektipäällikkö Jukka Ylönen, Welado Oy
p. 040 749 3063, [email protected]

Rakennuttajapäällikkö Juha Keränen, Senaatti-kiinteistöt
p. 040 541 6143, [email protected]

Hanke verkossa

vayla.fi/rajanylityspaikat/vartius
Karelia CBC

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta