Skip to content

Kuulutus suunnittelun aloittamisesta sekä suunnittelun aikaisesta vuorovaikutuksesta: Maksniemen liikennepaikka, ratasuunnitelma, Simo

Nähtävilläoloaika: 03.11.2020-03.12.2020

Väylävirasto aloittaa otsikon mukaisen ratasuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen. 

Ratasuunnitelman tavoitteena on mahdollistaa uuden liikennepaikan rakentaminen Simon kuntaan, Maksniemeen, junaliikenteen kohtauspaikaksi. Liikennepaikan rakentaminen lisää rataosan kapasiteettia, jolla pyritään vastaamaan elinkeinoelämän kuljetuksien tarpeisiin. Suunnittelualue sijaitsee Oulu- Laurila -rataosalla, Oulu-Kemi kmv 844+300 – 846+600.

Lähin olemassa oleva tasoristeys suunnittelukohteen eteläpuolella on Horsman tasoristeys km 843+557 (viljelystie) ja pohjoispuolella Kemi, Torviaavantien tasoristeys km 846+812 (maantie). Nykyisiin tasoristeyksiin ei kohdistu muutoksia.

Hankkeen rataan kohdistuvat toimenpiteet kohdistuvat sekä rautatiealueelle, että radan viereisille kiinteistöille. Kohtausraiteen lisäksi hankkeen puitteissa rakennetaan tarvittavat huoltotiet. Hankealueen maanomistajat ovat Väylävirasto ja yksityiset maanomistajat.

Väylävirasto on julkaissut kuulutuksen suunnittelun aloittamisesta ja maastotutkimuksista. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnittelun käynnistymisestä ja tutkimusoikeudesta seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta. (ratalaki 95 §, HL 62 a §)

Rataverkon haltijalla on oikeus tehdä suunnittelualueeseen kuuluvalla kiinteistöllä suunnitteluun liittyviä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä (ratalaki 9 §). 

Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiassa (ratalaki 22 § ja 9 §).

Suunnittelun aikainen vuorovaikutus

Väyläviraston verkkosivuilla voi tutustua suunnitelmaluonnoksiin ja antaa palautetta ja jättää kysymyksiä 9.11.-30.11.2020 välisen ajan. Verkkosivujen kautta kaikilla alueen asukkailla, maanomistajille ja muilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus antaa palautetta suunnitelmista ja jättää kysymyksiä. Kysymysten ja palautteiden antamiseen tullaan järjestämään verkkotilaisuus 18.11.2020 klo 17:30-19:00, jossa voi esittää kysymyksiä suunnittelusta vastaaville. Tarkemmat tiedot ja ohjeistus tullaan kertomaan hankkeen verkkosivuilla, jotka ovat

https://vayla.fi/maksniemen-liikennepaikka-ratasuunnitelma-simo

Valmistuttuaan suunnitelma asetetaan yleisesti nähtäville, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus suunnitelmasta. (ratalaki 22 §).

Väylävirasto käsittelee suunnitelmaan laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon osoitteessa 
www.vayla.fi/tietosuoja.

Lisätietoja antaa Väyläviraston projektipäällikkö Eero Virtanen, puhelin 029 534 3017, [email protected].
 

Julkaistu 03.11.2020