Skip to content

E18 Turun kehätie: Turun kehätien vihersilta valetaan kaarevaksi

Julkaisuajankohta 28.10.2020 13.30

Turun kehätien päälle, lähelle Turku-Helsinki-moottoritien liittymää, on rakenteilla vihersilta. Vihersilta, jota kutsutaan myös riistasillaksi, tarjoaa eläimille turvallisen ylityspaikan. Vaikka silta onkin päällystetty maaperällä ja kasvillisuudella, niiden alla on tavallinen valettu silta, joka koostuu kahdesta tunnelista ja on tyypiltään teräsbetoninen jatkuva holvisilta. Silta on valettu kaarevaksi, jotta saadaan parempi kantavuus pienemmällä rakennepaksuudella. Pituudeltaan silta on 39 metriä pitkä.

Viime syksynä rakennusinsinööriksi valmistunut Panu Salminen aloitti Turun kehätien hankkeessa tämän vuoden maaliskuussa ja toimii sillan valussa betonityönjohtajan ”oikeana kätenä”. Destialla hän on ollut töissä jo vuodesta 2018 lähtien. Panu kertoo valusta näin:
– Valussa on kolme asiaa, mitkä tekevät siitä haastavan verrattuna tavalliseen siltaan. Sillan muodon takia valu täytyy suorittaa hitaasti, ettei rasitus muotteihin kasva liikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että sillan ylöspäin nousevien muotojen takia painetta kertyy todella paljon alapuolisiin muotteihin ja tukirakenteisiin, jos betonia otetaan liikaa kerralla. Samasta syystä betonin tiivistäminen, eli vibraaminen, tuottaa hieman tuskaa. Muotti nousee alhaalta ylös kaltevasti, mikä vaikeuttaa vibran saamista joka paikkaan, koska normaalisti sitä roikotetaan pystysuoraan ylhäältä alaspäin. Viimeisenä betonin pinnan saaminen tasaiseksi valun viimeistelytöinä vaatii erityistä tarkkuutta, koska betonin pinta on kaareva.

Sillan valu vaatii kärsivällisyyttä


Peltolan yksityistien kohdalle tulevan vihersillan valut– yhteensä neljä valukertaa – valmistui lokakuun puolessa välissä. Yksi valukerta kesti noin 16 tuntia ja siihen meni noin 29 autollista betonia. Kokonaisuudessaan siltaan käytetään betonia noin 1 400 kuutiometriä ja harjateräsraudoitusta noin 200 000 kiloa.
– Valun päälle tullaan rakentamaan kaksinkertainen kumibitumikermieristys, jonka päälle lisätään maa-ainekerrokset, tienrakennekerrokset ja lisäksi riistan kulkuväylälle istutetaan puita ja pensaita sekä rajataan se Peltolan yksityistiestä riista-aidoilla, jatkaa Panu.
Vihersilta valmistuu eläinten ylikulkuun vasta kesällä 2021, sillä eristekerrokset pystytään tekemään vasta keväällä, kun ilman kosteus vähenee.

Vihersillan alapuolen kaarevat muodot muodostavat kaksi tunnelia. Silta ja tunnelit hahmottuvat puisten rakennustelineiden ja valumuottien kautta.

Rakennusinsinööri Panu Salminen rakenteilla olevan kaarevan vihersillan työmaalla.

Tiedote e18kausela-kirismaki