Hyppää sisältöön

Vuosaaren väylähankkeen tuottamaa vedenalaista melua selvitettiin

Julkaistu 4.6.2021

Vedenalaisen melun seuranta suomalaisissa väylähankkeissa on vielä harvinaista. Väyläviraston tilamaassa tuoreessa Vuosaaren väylähanketta koskevassa meluraportissa selvitettiin syvennys- ja louhintatöiden vaikutuksia veden alla. Raportti tuottaa Itämeren suojelun kannalta tärkeää tietoa vesiväylähankkeiden rakentamisvaikutuksista.

Pohjan muodot ja olosuhteet vaikuttavat äänen etenemiseen 

Vedenalaisen melun seuranta suomalaisissa vesiväylähankkeissa on vielä varsin harvinaista. Tämän vuoksi meluvaikutuksia ei tunneta suuren yleisön keskuudessa kunnolla. Veden alla melua aiheutuu kuitenkin samoin kuin vedenpäällisessä maailmassa. Melua syntyy sääilmiöistä (sade, tuuli, aallot sekä jää) ja ihmisen aiheuttamasta toiminnasta. Veden alla ääni säilyttää energiansa pidemmän matkaa kuin ilmassa. Äänen etenemistä edistää tiheä väliaine, kuten vesi. Vedessä erilaiset pohjan olosuhteet, pehmeä ja kova alusta, saaret, matalikot, veden suolaisuus, lämpötilaerot ja sääolosuhteet vaikuttavat äänen etenemiseen ja vaimenemiseen. 

Väylähankkeen sijoittuvat tyypillisimmin jo valmiiksi liikennöidyille väylille, jolloin olemassa oleva alusliikenne tuottaa sääolosuhteiden lisäksi taustamelua. Ruoppauksen meluvaikutukset eivät suuresti poikkea alusliikenteen melusta. Kallion poraukset ja louhinnat tuottavat  puolestaan impulssimaista melua ja erottuvat selkeämmin taustamelusta.

Liiallisesta melusta on haittaa myös vedenpinnan alla. Vedenalainen melu on haitallista erityisesti merinisäkkäille ja kaloille. Haittaa aiheutuu myös räjäytystöiden aikana liian lähellä sukeltaville ihmisille. Merinisäkkäiden pysyvät ja tilapäiset kuulon alenemat ja kalojen elimelliset vauriot vaikeuttavat mm. niiden ravinnonsaantia.  

Vuosaaressa käytetty uusi tekniikka vähentää melua veden päällä

Tänä keväänä valmistuneessa Luode Consultingin toteuttamassa meluselvityksessä tutkittiin vedenalaisen melun tilannetta Vuosaaren sataman ja meriväylän syventämistöissä. Selvityksessä mitattiin vallitsevan vedenalaisen melun tasoja, selvitettiin melutapahtumien aiheuttajat ja melun voimakkuus. 

Raportin mukaan urakoitsijan käyttämä uusi poraustekniikka vähentää tehokkaasti melua veden pinnan päällä. Veden alla käytettynä kyseisen tekniikan melutasoissa ei havaittu merkittävää eroa verrattuna aikaisempiin mittauksiin.

Selvityksessä havaittiin, että vedenalainen melu saattaa aiheuttaa merinisäkkäille tilapäistä kuulon alenemaa jopa viiden kilometrin etäisyydellä räjäytyskohteista, mutta kokonaisuudessaan alueella olevat saaret, matalikot sekä vaihtelevat syvyysolosuhteet vaimentavat voimakkaasti melun etenemistä veden alla. 

Luode Consultingin Toni Meriläinen kertoo, että vedenalaisen melun vaikutusalueen arviointiin käytettiin ohjelmistoa, jolla voidaan laskea äänen etenemistä ja vaimenemista mallinnusalueella sekä arvioida vedenalaisen melun alueellista ja ajallista vaikutusta kaloille tai merinisäkkäille. Meluvaikutusten kynnysarvot kaloille ja merinisäkkäille on määritetty käytettävissä olevien tutkimusten perusteella

– Olemme tehneet samankaltaisia selvityksiä muutamien rakennushankkeiden yhteydessä. Lisäksi olemme tehneet Väylävirastolle selvityksen vedenalaisen melun hallinnasta, kertoo Meriläinen

Meriläisen mukaan vedenalaista melua voidaan huomioida hankkeissa. Käytännössä tulee tehdä mallinnos melutasoista ja vaikutusalueesta, minkä jälkeen voidaan toteuttaa vaikutustenarviointi melua koskien. Tämän lisäksi töiden aikaisella tarkkailulla on merkittävä rooli melunhallinnassa.

Esimerkki melutapahtumista mittauspisteellä Vuosaari 2. Alussa näkyy ison laivan ohitus, välissä kaksi porausjaksoa ja lopussa mottoriveneen ohitus.

Vedenalaista melua tullaan tutkimaan jatkossa

Tutkimuksen tilanneen Väyläviraston Olli Holmin mukaan vedenlaisen melun määrään ja vaikutuksiin on alettu kiinnittää huomiota vasta viime vuosien aikana. 

– Tiettyjen eliöryhmien tiedetään olevan erityisen herkkiä voimakkaalle vedenalaiselle melulle, mutta meriväylähankkeiden yhteydessä syntyvän melun määrästä ja vaikutuksista on etenkin Itämeren olosuhteissa ollut varsin vähän tutkimustietoa, kertoo Holm.

Nyt hankkeiden yhteydessä tehtävillä tutkimuksilla on tarkoitus osaltaan lisätä tämän tutkimustiedon määrää, ja antaa luotettavia lähtökohtia vedenalaisen melun torjuntatarpeiden arvioinnille ja mahdollisten torjuntakeinojen valinnalle tulevaisuudessa. Osaltaan saatuja tuloksia voidaan hyödyntää myös arvioitaessa hankkeen aiheuttaman vedenalaisen melun määrää ja vaikutuksia uusien hankkeiden lupakäsittelyn yhteydessä. 

– Nyt saadut tulokset ovat saman tyyppisiä kuin Rauman meriväylähankkeen tehdyissä mittauksissa. Hankkeiden yhteydessä tehtyjä mittauksia on kuitenkin vasta muutamia, joten kattavan kuvan saaminen eri työmenetelmistä eri olosuhteissa aiheutuvasta melusta ja sen vaikutuksista edellyttää mittauksia myös tulevissa vesiväylähankkeissa, tiivistää Holm.

Holmin mukaa mittauksia on tarkoitus jatkaa myös seuraavien hankkeiden yhteydessä. 

Lue vedenalaisen melun rapotti tästä.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta